Englannin keskuspankki onnistui suututtamaan vegaanit – uusi viiden punnan seteli sisältää talia

Britanniassa vastikään käyttöön otettu uusi viiden punnan seteli on edeltäjäänsä kestävämpi. Siinä on kuitenkin ominaisuus, joka on herättänyt inhoa maan kasvissyöjien keskuudessa: Muovi, josta setelit valmistetaan sisältää pieniä määriä eläinjätteestä kerättyä talia, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankki on kertonut, että uudet viiden punnan setelit painetaan muoville, joka sisältää pienen määrän talia. Perinteisesti kynttilöissä ja saippuoissa käytetty raaka-aine kerätään yleensä nauta- ja lammaskarjan teurasjätteestä tai ruokateollisuuden sivutuotteista.

Britannialaiset vegaanit ja kasvissyöjät ovat ilmaisseet huolensa setelien valmistusmateriaalista. BBC:n mukaan yli 40 000 ihmistä on allekirjoittanut internetissä vetoomuksen, joissa keskuspankkia vaaditaan poistamaan seteleistä eläinrasva.

BBC:n mukaan useat vegaanit ja kasvissyöjät ovat kommentoineet tietoa setelien sisältämästä talista Twitterissä ja kuvailleet sitä muun muassa ”kuvottavaksi”. 

Rasvasetelelit ovat saaneet myös puolustajia. Joidenkin mukaan ”pekonin olemus” on jopa toivottu ominaisuus brittiseteleihin. Twitterissä on myös spekuloitu sillä, kuinka paljon kaloreita uudet setelit sisältävät.

Uutissivusto Independentin mukaan uusi viiden punnan seteli on Yhdistyneen kuningaskunnan keskuspankin ensimmäinen seteli, jota ei paineta paperille. Materiaali on vaihdettu muoviin, sillä se on paperia puhtaampaa, turvallisempaa ja vahvempaa, Independent kertoo. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.