Ennätysmäärä ruoka-apua Syyriassa – avunsaajien valvonta vaikeaa

YK jakoi viime kuussa ruoka-apua 1,5 miljoonalle ihmiselle Syyriassa. Määrä kasvoi roimasti elokuusta, jolloin avunsaajia oli arviolta 850 000.

– Tämä on ennätysmäärä, ja tilanne pahenee. Ihmiset joutuvat lähtemään sijoiltaan pahimmillaan monta kertaa ja muuttamaan alueelta toiselle turvaa etsiessään, YK:n alaisen Maailman ruokaohjelman WFP:n aluejohtaja Daly Belgasmi kertoo.

Järjestö jakaa apua pääasiassa Syyrian Punaisen Puolikuun kautta. WFP myöntää, ettei se pysty aukottomasti valvomaan, kenelle apu lopulta päätyy.

Järjestö arvioi, että avuntarve pysyy samansuuruisena ainakin ensi kesäkuuhun. Talvikuukausina pulaa voi tulla myös ruuanlaittoon ja asuntojen lämmitykseen tarvittavasta polttoaineesta.

(MTV3 - STT AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.