Entinen sissijohtaja nousee Uruguayn presidentiksi

Vasemmistolainen Jose Mujica juhlii Uruguayn presidentinvaalien voittoa.

Virallisten tulosten mukaan Mujica on saanut vaalien toisella kierroksella 53 prosenttia äänistä. Hänen vastaehdokkaansa, entinen presidentti Luis Lacalle puolestaan sai lähes 43 prosenttia. Lacalle myönsi tappionsa pian vaalihuoneistojen sulkeuduttua.

Tupamaros-sissiliikkeen entinen johtaja Mujica, 74, on vakuuttanut jatkavansa sijoittajia suosivaa talouspolitiikkaa, jonka turvin talous on kasvanut kuusi vuotta.

Istuva presidentti Tabare Vasquez ei perustuslain mukaan saanut enää asettua vaaleissa ehdolle. Hänen kansansuosionsa on ollut laajaa, koska Uruguay on tähän asti välttynyt maailmanlaajuisen laman pahimmilta vaikutuksilta. Hänen talouspolitiikkansa on myös vähentänyt köyhien määrää.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.