Erikoisartikkeli: Haudoista löytyi useista eri ruumiista kasattuja luurankoja – ja vieläkin isompi yllätys

Arkeologit tekivät Skotlannissa Ulko-Hebrideillä harvinaisen hautalöydön. Esiin kaivetut pronssikautiset vainajat olivat kuolleet kauan ennen hautaamista, naisvainaja puristi kahta hammastaan nyrkeissään, ja hänen kallonsa oli peräisin tuntemattomalta miesvainajalta. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui vielä isompi yllätys.

MTV Uutiset julkaisee artikkelin yhteistyössä Tieteen Kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.

Patologi rypisti otsaansa ja raapi päätään ihmetyksissään. Olipa tämä merkillistä! Hänen edessään tutkimuspöydällä oli noin 3 500 vuotta sitten kuolleen miehen rusehtava luuranko, joka hänen oli määrä analysoida.

Luut olivat peräisin Skotlannissa Ulko-Hebrideillä Cladh Hallan -nimisessä paikassa tehdyistä kaivauksista.

Se on karua ja tuulista seutua, jossa sijaitsee yksi Britannian parhaiten säilyneistä esihistoriallisista asuinpaikoista.

Siellä rannoilta kantautunut hieno hiekka on toistuvasti peittänyt alleen merkit paikassa eläneistä yhteisöistä ja luonut pieniä arkeologisesti hyvin kiinnostavia aikakapseleita.

Tuhansien vuosien aikana nuoremmalta kivikaudelta rautakaudelle Cladh Hallanissa asui sitkeitä ihmisiä, jotka rakensivat asumuksensa rannan hiekkadyyneille suojaan Pohjois-Atlantin voimakkailta tuulilta ja ankaralta säältä.

Tutkimuspöydällä lepäävä vainajakin oli asunut Cladh Hallanissa pronssikaudella yhdessä perheensä kanssa ja todennäköisesti hankkinut elantonsa kalastamalla sekä sillä vähäisellä maanviljelyllä, jonka saaren niukkaravinteinen maaperä salli.

Patologi oli asetellut kaikki luut oikeaan järjestykseen pöydälle, ja luuranko näytti päällisin puolin aivan siltä, miltä pitkin.

Selkänikamissa oli nivelrikkoa ja yläleuasta puuttuivat kaikki hampaat, mutta luut olivat säilyneet hyvin ottaen huomioon niiden iän. Silti hänellä oli sellainen tunne, että kaikki ei ollut kohdallaan. Hän ei vain keksinyt, mikä.

Cladh Hallanin kolmen ympyrätalon alta löydettiin useita ihmishautoja.

Vainajia haudattiin lattian alle

Kesällä 2001 Cladh Hallanin valtasi iso ryhmä arkeologeja, muiden alojen tutkijoita ja yliopisto-opiskelijoita kaikkialta Britanniasta, kuten monina aiempinakin kesinä.

Tulijat käyttivät kesän leutoa säätä hyväksi ja jatkoivat kaivauksia hyvin tunnetulla asuinpaikalla.

Tuona kesänä oli tarkoituksena tutkia kolmen vuoden 1100 eaa. tienoilta olevan ympyrätalon jäännökset.

Ensimmäisen kohteen kaivauksissa rakennuksen koillisreunalta löytyi hauta. Siihen oli haudattu pieni lapsi, joka oli kuollut noin kolmen vuoden ikäisenä. Tutkijoiden ensimmäinen ajatus olikin, että talo oli ehkä rakennettu haudaksi.

Kun töitä jatkettiin, toisenkin rakennuksen jäännöksistä löytyi hauta täsmälleen samasta kohdasta eli koillisreunalta.

Se kuului noin 10–14-vuotiaana kuolleelle tytölle. Löytö herätti lisää kysymyksiä: Oliko talot ehkä rakennettukin kalmiston päälle?

Vai oliko haudat sijoitettu tietyn mallin mukaan? Aiemmista löydöistä tiedettiin, että muinaisissa yhteisöissä uusiin rakennuksiin haudattiin uhrilahjoja.

Niiden uskottiin todennäköisesti varmistavan asukkaiden onnen ja hedelmällisyyden. Lattioiden alta oli usein löytynyt esimerkiksi ruukuissa haudattua ruokaa tai kotieläinten jäännöksiä.

Nyt tutkijat pohtivat, saattoivatko lapsivainajat olla uhreja ja haudattu lattioiden alle samasta syystä. Siinä tapauksessa myös kolmannen rakennuksen koillis­sivulta löytyisi varmasti hauta.

Ympyrätalot ovat saattaneet olla samanlaisia kuin nämä englantilaiset rekonstruktiot.

Vainajat olivat sikiöasennossa

Kun arkeologit varovasti poistivat viimeisestä talosta lattian pintakerrokset, sieltä löytyi – kuten oli arveltukin – hauta. Lisäksi rakennuksen etelälaidalla oli vielä toinen hauta.

Kumpikaan kolmannen rakennuksen haudoista ei vaikuttanut päällisin puolin kovin erikoiselta, mutta pian selvisi, että ne kuuluivat oudoimpiin ja arvoituksellisimpiin pronssikauden hautoihin.

Toisessa haudoista oletettiin ensin olevan miehen ja toisessa naisen jäännökset. Kumpikin vainaja makasi kyljellään kuivaan hiekkamaahan tehdyssä syvennyksessä, ja kumpikin oli sikiöasennossa polvet leukaa vasten ja käsivarret kiedottuna tiiviisti jalkojen ympärille.

Luurangot näyttivät ensin aivan tavallisilta, mutta mitä enemmän niitä kaivettiin esiin, sitä kummallisempia asioita niistä paljastui.

Nainen piti käsissään hampaita

Naisen hautaa kaivettaessa havaittiin, että vainaja oli ilmeisesti ollut kääritty jonkinlaiseen kankaaseen, joka oli pitänyt ruumiin kippurassa.

Arkeologeille siitä tulivat oitis mieleen eteläamerikkalaiset muumionyytit, joissa ruumiit oli kääritty useisiin kankaisiin ja sidottu narulla tiukaksi paketiksi asennon säilyttämiseksi kuoleman jälkeen.

Se ei kuitenkaan ollut ainoa erikoinen seikka. Nainen ei ollut ilmeisestikään kuollut väkivaltaisesti ja hän oli saanut levätä haudassaankin rauhassa, mutta silti häneltä puuttui osa toisen jalan luista ja kaksi hammasta.

Ne kaikki oli selvästi irrotettu kuoleman jälkeen. Kaivausten edetessä puuttuvat hampaat löytyivät vainajan nyrkeistä: kummassakin oli yksi hammas.

Vasemman jalan puuttuvat luut löytyivät muutaman päivän päästä. Ne olivat saaneet oman haudan, joka sijaitsi noin viiden metrin päässä talosta. Kukaan ei keksinyt asialle selitystä.

Naisen tavoin myös ensimmäisen talon kolmivuotias lapsivainaja näytti kuolleen rauhallisesti, ehkä sairauteen, eikä hautaan ollut ilmeisesti koskettu hautaamisen jälkeen. Silti arkeologeista vaikutti siltä, että lapsellekin oli tapahtunut jotain outoa kuoleman jälkeen.

Miehen hauta näytti aluksi hyvin samanlaiselta kuin naisen. Ruumis oli ollut samalla tavalla kiedottu kankaaseen ja kaikki luut näyttivät olevan tallella.

Kun hauraat luut irrotettiin varovasti maasta ja pakattiin laatikoihin kuljetettavaksi laboratorioon, havaittiin, että alaleuassa oli kaikki hampaat ja jonkin verran hammaskiveä, mutta yläleuka oli täysin hampaaton.

Tutkijat laskivat leikkiä siitä, että pronssikauden vainajalla oli ilmeisesti ollut todella innokas hammaslääkäri. Todellinen selitys osoittautui paljon uskomattomammaksi.

Naisella oli kummassakin kädessään miehen kallosta irrotettu hammas.

Yksi mies oli koottu kolmesta

Erikoinen hammaskalusto sai selityksen, kun ryhmän patologi lopulta keksi, miksi luuranko oli niin outo: alaleuka, jossa oli täysi hammaskalusto, ei suinkaan ollut vainajan oma.

Se näytti sopivan kalloon hyvin mutta ei ollut samalta yksilöltä. Itse asiassa kyseessä ei ollutkaan yhden miehen luuranko, vaan se oli koottu kolmen eri miehen luista.

Pää ja valtaosa kaulanikamista kuuluivat yhdelle yksilölle, muut vartalon luut toiselle ja alaleuka kolmannelle.

Se sai ryhmän tutkimaan naisenkin luut uudelleen, sillä he muistivat, että tämänkin alaleuka oli ollut hieman irrallaan kallosta.

Naisen luista otettiin dna-näytteitä, jotta saataisiin selville, koostuiko tämäkin luuranko useiden yksilöiden luista.

Niin olikin asian laita, ja jopa kallo osoittautui miehen kalloksi, vaikka se sopi muiden luiden jatkoksi niin hyvin, ettei eroa huomannut paljain silmin. Kaivausjohtaja Mike Parker Pearson totesi:

– Vainajat on ilmeisesti paloiteltu kuoleman jälkeen ja paloista on koottu uusia yksilöitä.

Mies ei tarvinnut tekohampaita: hänelle oli laitettu toisen miehen alaleuka.

Hautausta lykättiin vuosia

Arkeologit alkoivat olla aivan ymmällään, ja ensimmäiset ajoituslaboratorion tulokset sekoittivat pakkaa vielä entisestään.

Ne osoittivat, että kaikki neljä hautaa olivat vuosilta 1260–630 eaa. ja että keskimmäisen talon nuori tyttö oli haudattu heti kuolemansa jälkeen.

Kun tutkijat sitten näkivät naisen, miehen ja kolmivuotiaan lapsen luurankojen ajoitukset, he eivät uskoneet silmiään ja teettivät testit varmuuden vuoksi uudestaan.

Nainen ja lapsi olivat nimittäin kuolleet vuosikymmeniä ennen hautaamista, ja yksilöt, joiden luista miehen luuranko oli rakennettu, olivat menehtyneet jo satoja vuosia ennen hautaamista.

Tutkijoilla oli nyt kolme hautaa, joiden vainajat olivat kuolleet jo kauan ennen hautaamista. Kaksi oli sidottu nyytiksi ja koottu useista yksilöistä, ja vaikka kaikki kaikkia kolmea vainajaa oli selvästi siirrelty kuoleman jälkeen, luut olivat haudoissa anatomisesti oikeilla kohdillaan.

Jonkin oli täytynyt pitää luita paikoillaan, ja ainoa selitys, jonka arkeologit keksivät, oli muumioitunut pehmytkudos. Vainajat oli haudattu muumioina, ja pehmytkudokset olivat siksi hajonneet vasta viimeisessä leposijassa.

Tutkijoiden oli ajateltava luovasti

Britanniasta ei ollut koskaan ennen löydetty todisteita tarkoituksella muumioiduista esihistoriallisista vainajista. Soista löydettyjen muumioituneiden vainajien oli arveltu joutuneen suohon vahingossa tai uhrina.

Löytöjä ei ollut tulkittu tietoiseksi yritykseksi saada ruumiit säilymään. Nyt Cladh Hallanissa oli peräti kolme hautaa, joiden vainajat oli hyvin todennäköisesti muumioitu tarkoituksella.

Arkeologit pohtivatkin, miten he pystyisivät varmistamaan asian. Heillä ei ollut asiasta mitään kokemusta eivätkä he tunteneet ketään, kenellä olisi.

Heidän täytyi käyttää hyväksi kaikkea sitä tietoa, jota heillä oli ruumiiden mätänemisprosessista ja siitä, miten muut muumiot muualla maailmassa ovat syntyneet.

Aluksi he tutkivat, oliko luissa merkkejä bakteereista, jotka elävät ihmisen mahalaukussa ja suolistossa ja jotka käynnistävät ruumiin mätänemisen.

Kun luut tutkittiin mikro­skoopilla, niissä ei ollut lainkaan sellaisia bakteerituhojen merkkejä kuin muissa pronssikautisissa luissa, joihin niitä verrattiin.

Oli selvää, että Cladh Hallanin oudot vainajat eivät olleet mädänneet kuolemansa jälkeen tavalliseen tapaan, minkä vuoksi niiden oli pakko olla jonkin sortin muumioita. Tieto herätti vain lisää kysymyksiä: miten pronssikautiset vainajat oli muumioitu ja miksi?

Ruumiit varastoitiin suohon

Skotlannin kosteassa ilmastossa ruumiit eivät kuivu samoin tavoin kuin Egyptin varhaiset muumiot, ja lämpötilat vaihtelevat alueella niin, ettei missään ole riittävän pitkään pakkasta, jotta ruumis voisi muumioitua kylmässä, kuten esimerkiksi Ötzinä tunnettu Alpeilta löydetty muumio.

Asiaa pitkään pohdittuaan arkeologit saivat kehitettyä kaksi teoriaa. Ensimmäinen teoria pohjautui Kanadassa Brittiläisessä Kolumbiassa elävien heiltsuk-intiaanien kulttuuriin.

Aiemmin heiltsukit savustivat vainajansa samaan tapaan kuin eläinten lihaa savustetaan säilyvyyden pidentämiseksi.

Toinen teoria perustui siihen, että pronssikauden ihmiset saattoivat tietää elo­peräisen ainek­sen säilyvän hyvin suossa.

Jälkimmäisen teorian poissulkemiseksi tai vahvistamiseksi luut vietiin taas laboratorioon, jossa niitä tutkittiin mikro­skoopilla.

Kiteet luiden pinnalla paljastivat, että ne olivat viettäneet pitkän aikaa happamassa ympäristössä, esimerkiksi suossa. Havainto merkitsi, että tutkijat olivat todistaneet sekä sen, että Britanniassa oli esihistoriallisena aikana tarkoituksella muumioitu vainajia, että sen, että pronssikauden ihmiset tunsivat soiden ominaisuudet.

Turvetta alettiin ilmeisesti nostaa suosta ensimmäistä kertaa juuri pronssikaudella, eikä ollut lainkaan kaukaa haettua, että jotkut olisivat panneet merkille, miten hyvin suohon joutuneet esineet säilyivät.

Cladh Hallanin vainajat oli kaikesta päätellen upotettu suohon ja kaivettu sieltä jälleen esiin aikaisintaan puolesta puoleentoista vuoden päästä.

Sinä aikana vainajien iho on parkkiintunut niin, että se oli kyennyt pitämään luut paikoillaan siirreltäessäkin.

Muumioinnin jälkeen ruumiit oli paloiteltu, palat oli ryhmitelty uudelleen ja ne oli kääritty kankaaseen. Kun muumiot oli sitten vuosia myöhemmin haudattu hiekkamaahan, iho oli vähitellen hajonnut.

Sukuliittoja kuoleman jälkeen

Tutkimuksissa piirtyy esiin kuva Ulko-Hebrideillä eläneistä ihmisistä, jotka muumioitiin kuolemansa jälkeen. Muumioita ehkä säilytettiin kotona tai kylän keskeisellä paikalla kaikkien nähtävänä.

Muumioinnin syy jää tuntemattomaksi, eivätkä tutkijat myöskään pysty selittämään sitä, miksi ne koottiin useiden yksilöiden osista.

Muumioiminen viittaa kuitenkin siihen, että vainajilla oli tärkeä merkitys suvulleen. Ehkä muumioiden tehtävänä oli valvoa eläviä tai ehkä ne olivat myöhemmille sukupolville todiste merkittävistä esivanhemmista.

– Useiden yksilöiden yhdistely on voinut olla symbolinen yritys luoda yhdelle tai useammalle suvulle yksi esi-isä, Mike Parker Pearson järkeilee.

Toisen teorian mukaan pronssikauden ihmiset suhtautuivat muumioihin enemmänkin käytännöllisesti ja yhdistelyn tavoitteena oli vain luoda ehjä muumio.

– Ehkä pää oli pudonnut ja kadonnut suohon, ja he vain ottivat toisen ja laittoivat sen tilalle, ehdottaa Terry Brown, joka myös osallistui tutkimuksiin.

Muumioita löytyi yllättäen lisää

Pronssikaudella maanviljelystä tuli yhä tärkeämpi elinkeino, mikä tarkoitti maanomistuksen ja viljelyoikeuden merkityksen kasvamista.

Tämä näkyi myös niinä lukuisina ojina ja aidattuina peltoina, joita maisemaan ilmestyi pronssikauden aikana.

Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että tärkeiden esivanhempien ruumiiden säilyttäminen olikin saattanut toimia konkreettisena todisteena suvun merkityksestä ja omistusoikeudesta maahan.

Seuraavaksi he paneutuivatkin selvittämään sitä, oliko muuallakin Britanniassa esiintynyt muumioita.

Arkeologit ryhtyivät tutkimaan muualla maassa kaivauksissa löydettyjä luurankoja niiden tietojen ja taitojen avulla, joita heille oli karttunut Cladh Hallanin muumioiden tutkimuksissa.

34 tutkitusta luurangosta 16 osoittautui olleen jossain vaiheessa muumiona. Jotkin niistä olivat maanneet suovedessä, kuten Cladh Hallanin mies.

Jotkin taas oli savustettu alhaisessa lämpötilassa, kuten Brittiläisen Kolumbian muumiot, ja joiltakin oli poistettu sisäelimet, minkä jälkeen ne oli kuivattu.

– Voimme todeta, että muumiointi oli yleinen käytäntö Britanniassa, totesi arkeo­logi Tom Booth vuonna 2015. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.