Erikoisartikkeli: Näin aikansa mahtavin mies rakensi vertaansa vailla olevan viikinki-imperiumin

Nuori Knuut menetti lyhyessä ajassa isänsä, valtakuntansa ja suurimman osan armeijastaan, mutta hän ei antanut vastoinkäymisten musertaa itseään. Hän taisteli tiensä takaisin vallan huipulle ja rakensi 13 vuodessa itselleen imperiumin.  

MTV Uutiset julkaisee artikkelin Knuutin elämästä yhteistyössä Tieteen Kuvalehden Historia-julkaisun kanssa.

Koleana huhtikuisena aamuna vuonna 1014 Englannin itärannikolle Sandwichin kaupungin lähistölle lipui viikinkilaiva. Kaupungin asukkaat olivat kauhuissaan, sillä he uskoivat, että viikingit aikoivat hyökätä heidän kimppuunsa.

Verenhimoisten sotureiden sijaan aluksesta purkautui joukko silvottuja nuorukaisia, joilta osalta puuttui korva, toisilta nenä tai käsi. Viimeisillä voimillaan he raahautuivat rannalle.

Tämän jälkeen vene liittyi laivastoon, joka suuntasi pois Englannista. 

Yksi laivoista kuljetti 18-vuotiasta Knuut Sveninpoikaa, joka oli edellisten viikkojen aikana kokenut useita taka­iskuja. Hän oli menettänyt isänsä ja valtakuntansa ja oli nyt matkalla synnyinmaahansa Tanskaan.

Ennen pakoaan Knuut oli silponut kaikki nuorukaiset, jotka oli otettu Englannin ylhäisöperheiltä panttivangiksi, jotta näiden isät tukisivat häntä taistelussa Englannin kruunusta. Kun isät sitten pettivät Knuutin, hän pani pojat maksamaan.

Vaikka suurin osa Knuutin joukoista oli tapettu, häntä ei ollut suinkaan lyöty. Ei kestänyt kauan, kun Knuut saapui jälleen Englantiin ja koitti aika, jolloin englantilaiset ja viikingit alkoivat nimittää häntä Knuut Suureksi, aikansa mahtavimmaksi kuninkaaksi.

Vastoinkäymisten kovettama viikinki

Laivojen purjehtiessa kohti Tanskaa Knuutilla oli aikaa pohtia kulunutta vuotta, jolloin hän oli lähtenyt isänsä Sven Haaraparran kanssa ryöstöretkelle Englantiin. Yli kahdensadan vuoden ajan englantilaiset olivat saaneet kärsiä kesäaikaan viikinkien tekemistä ryöstöretkistä.

Tällä kertaa Sven Haaraparta ei kuitenkaan ollut tullut ryöstämään Englantia vaan valloittamaan sen. 

Heti Pohjois-Englannin valloituksen jälkeen vielä teini-ikäinen Knuut solmi avioliiton erään sikäläisen suurmiehen tyttären, Aelfgifun, kanssa. Liitto turvasi viikinkien selustan ja antoi heille vapaat kädet hyökätä eteläisempään Englantiin.

Englantilaisten kuninkaalla Ethelred Neuvottomalla ei ollut muuta keinoa kuin paeta Normandiaan, kun maan riitaisat aateliset alkoivat kannattaa Svenin nostamista valtaistuimelle.  

Vain kaksi viikkoa kruunajaisten jälkeen Sven Haaraparta kuitenkin sairastui äkillisesti ja kuoli, mikä jätti viikingit ilman johtajaa. Kuninkaaksi saattoi nousta vain mies, jolla oli suonissaan kuninkaallista verta ja joka nautti viikinkipäälliköiden luottamusta.

Koska Knuut oli mukana valloitusretkellä ja hän täytti molemmat vaatimukset, viikingit valitsivat hänet johtajakseen, vaikka hän oli vasta 18 vuotta vanha ja hänellä oli vanhempi veli Harald, joka hallitsi jo Tanskaa isänsä poissaollessa. 

Islantilaisen Knýtlinga-saagan mukaan Knuut oli kuin luotu tehtävään:

”Knuut oli erittäin suurikasvuinen ja hyvin vahva. Hän oli muuten komea katsella, mutta hänen nenänsä oli ohut ja kyömy. Hänen ihonsa oli vaalea, hiuksensa kauniit ja hartiansa leveät.” 

Englantilaiset eivät piitanneet Knuutin komeudesta. Teinipojan valinta kuninkaaksi synnytti kapinan, ja Ethelred palasi Normandiasta kotiin ison armeijan kanssa. Kun viikinkipäällikkö Torkel Pitkä vielä suostui tukemaan englantilaisia hopeapalkkiota vastaan, yli kaksituhatta viikinkiä liittyi englantilaisten puolelle ja Knuutin oli paettava. 

Veli piti itsellään Tanskan

Paettuaan Englannista Knuut purjehti kotiinsa Roskildeen Tanskaan, jossa hänen veljensä Harald otti hänet vastaan avosylin. Haraldilla ei kuitenkaan ollut aikomustakaan luovuttaa Tanskaa pikkuveljelleen, vaikka armeija olikin äänestänyt tämän kuninkaaksi. 

Kun Knuut ehdotti, että veljekset hallitsisivat Tanskaa yhdessä ja valloittaisivat Englannin, Harald torjui ehdotuksen. Hän selitti, että tilanne oli hyvin selkeä: Knuut oli menettänyt perintönsä eli Englannin ja hänellä taas oli omansa yhä tallella. Harald aikoi pitää kiinni perinnöstään, jota ei jaettaisi kahtia.

Harald lupasi kuitenkin antaa Knuutin käyttöön koko laivastonsa ja kaikki ne tanskalaiset viikingit, jotka hän sai koottua, jotta Knuut voisi seuraavana vuonna lähteä valloitusretkelle Englantiin.

Vuonna 1015 Knuut ylitti Pohjanmeren taas kerran. Tällä kertaa hän johti yksinään tanskalaisista, ruotsalaisista ja norjalaisista sotureista koostuvaa sotajoukkoa.

Tanskalaiset olivat mukana kuninkaansa suosituksesta, ja norjalaiset ja ruotsalaiset olivat lähteneet mukaan, koska Knuut oli luvannut heille hopeaa. 

Torkel Pitkä, joka oli aiemmin pettänyt Knuutin ja siirtynyt tukemaan englantilaisia, tuli katumapäälle ja myös hän antoi joukkonsa valloittajien käyttöön. Knuut ymmärsi nuoruudestaan huolimatta unohtaa menneet, sillä Torkelin 40 kokenutta soturia kasvattivat merkittävästi armeijan iskuvoimaa. 

Knuut juonitteli Englannin heikoksi

Kun Knuut nousi maihin Sandwichin kaupungin tienoilla, jossa vangeiltaan neniä ja korvia leikannut mies muistettiin liiankin hyvin, kaupunki antautui heti. Sitten joukot siirtyivät sisämaahan ja alkoivat ryöstellä Etelä-Englantia, missä vastarinta raskaasti aseistautuneita viikinkejä vastaan oli olematonta. 

Ennen paluutaan Englantiin Knuut oli lisäksi houkutellut maasta heidän tärkeimmän sotapäällikkönsä, Olavi Haraldinpojan eli Olavi Paksun, mikä vahvisti Knuutin mahdollisuuksia merkittävästi. Myöhemmin Olavi Pyhänä tunnettu maineikas norjalainen viikinkipäällikkö oli sotinut englantilaisten puolella, ja hänen tiedettiin tavoittelevan koko Norjan kruunua. Knuut oli perinyt myös palan Norjaa, mitä hän ajatteli hyödyntää vahvistaakseen asemiaan. 

Knuutin maita Norjassa hallitsi hänen lankonsa Eerik Haakoninpoika. Knuut käytännössä tyhjensi omat alueensa Norjassa sotureista vaatimalla lankonsa mukaan Englantiin. Kun Knuut hyökkäsi Englantiin, Olavi pääsi purjehtimaan joukkoineen Norjaan.

Knuutin oveluus sai Englannin suurimman maanomistajan Eadric Streonan vaihtamaan puolta. Eadric hallitsi suurinta osaa Keski-Englannista, mikä teki hänestä tärkeän liittolaisen Knuutille.

Etelästä hankituilla hevosilla Knuutin ja Eadricin miehet ratsastivat talvella 1015–16 kohti pohjoista ja ryöstelivät Luoteis-Englantia, kun englantilaisten armeija piileskeli yhä Lontoon ja Nottinghamin kaupunkien muurien turvissa.

Englantilaiset nousivat vastarintaan vasta myöhemmin vuonna 1016, kun kuningas Ethelred kuoli.

"Mäen laki värjäytyi vereen"

Ethelredin kuoleman jälkeen valta siirtyi tämän pojalle Edmund Rautakyljelle. Edmund oli luonteeltaan sotaisampi kuin isänsä, ja hän hän aloitti heti sotaretken viikinkejä vastaan.

Edmund johti englantilaisjoukkoja hyvin kahdessa taistelussa: sekä Penselwoodin että Sherstonin taistelut päättyivät ratkaisemattomina, minkä jälkeen Eadric Streona vaihtoi jälleen puolta. Nyt Eadric uskoi englantilaisten voittoon ja vannoi uskollisuutta Edmundille, vaikka oli pettänyt tämän isän.

Kun joukot kohtasivat ratkaisevassa Ashingdonin taistelussa lokakuussa 1016, olosuhteet olivat Knuutia vastaan. Vaikka hänen armeijansa koostui peräti 12 000 viikingistä, Edmundilla ja Eadricilla oli yhteensä miesylivoima.

Knuut sijoitti miehensä taktisesti mäen huipulle niin, että englantilaiset joutuivat hyökkäämään ylämäkeen. Miehiään rohkaistakseen Knuut asettui kilpimuurin keskelle valkoisen, mustalla korpilla koristetun viirin alle.

Viikinki­sotureilla oli aseinaan raskaat kaksiteräiset miekat ja kirveet, kun taas englantilaisten joukoissa oli monentasoisia sotureita rengaspaitaa kantavista aatelisisista keihäin tai lyhyin tikarein varustautuneisiin talonpoikiin. 

Kun armeijat kohtasivat, mäen laki värjäytyi vereen. Kaaoksessa ei voinut taistella mies miestä vastaan, vaan kaikki vain löivät, pistivät ja puukottivat silmittömästi.  

Kun taistelu lähestyi käännekohtaa, Eadric jänisti yhtäkkiä ja määräsi kaikkien hämmästykseksi soturinsa vetäytymään taistelukentältä.  

”Tunnen tanskalaisten vahvuudet”, Eadric huusi miehilleen paetessaan.

Ilman Eadricin miehiä Edmund joutui alakynteen ja Knuut sai murskavoiton.

23343471 - Copy

Valta vaihtui Englannissa

Hieman taistelun jälkeen Edmund Rautakylki ja Knuut kohtasivat neuvotellakseen rauhasta.

Edmundia ei ollut kuitenkaan vielä nujerrettu ja hän uhkasi koota uuden armeijan ja jatkaa taistelua. Knuut taas halusi vakiinnuttaa valta-asemansa ja voittaa aikaa. Hänen Norjasta ja Ruotsista värväämänsä miehet vaativat puolentoista Englannissa vietetyn vuoden jälkeen hopearahoja, joita heille oli luvattu, ja Edmund oli osoittautunut vaaralliseksi vastustajaksi.

Rauhanneuvotteluissa 20-vuotias Knuut ja 27-vuo­tias Edmund sopivat, että Edmund saisi itselleen Etelä-Englannin kuninkuuden ja Knuutista kruunattaisiin Pohjois-Englannin kuningas. Lisäksi kuninkaat sopivat perivänsä toistensa kuningaskunnan, jos toinen kuolisi.

Näin kävikin Edmundille vain kuukausi neuvotteluiden jälkeen. Onni oli tälläkin kertaa Knuutin puolella. Englanti oli Pohjois-Euroopan rikkain maa, ja siellä oli kaikkea, mistä viikinki saattoi unelmoida: hedelmällistä maata, laajoja metsiä, kalaisia jokia ja rikkaita hopeakaivoksia.

Useiden Englannin aiempien kuninkaiden tavoin Knuut asettui Winchesteriin ja teki siitä valtakuntansa pääkaupungin.

Viisas avioliittopäätös

Knuut tiesi, että hänen oli pakko hajottaa armeijansa ja lähettää suurin osa miehistään kotiin, sillä hän ei pystynyt maksamaan palkkaa niin suurelle määrälle sotilaita vuosikausia.

Edessä oli kuitenkin vielä paljon työtä, sillä hänen oli varmistettava valtansa laajassa valtakunnassa, jonka väestön valtaosa piti häntä vieraana valloittajana.

Vuonna 1017 Knuut teki elämänsä ehkä viisaimman päätöksen, kun hän avioitui kuningas Ethelredin lesken Emma Normandialaisen kanssa. Emma oli kymmenen vuotta Knuutia vanhempi, mutta hänellä oli hyvä poliittinen vainu ja hyvät suhteet Englannin aateliin.

Lisäksi Emma oli Normandian herttuan Rikhard II:n sisar ja pystyi siten suojelemaan Knuutin valtakuntaa sotaisia normanneja vastaan. Hän oli muutenkin toimelias ja järkevä nainen, joka oli edellisessä sodassa johtanut Lontoon puolustusta Knuutin piirittäessä kaupunkia.

Turvatakseen sukunsa oikeudet uusi kuningatar vaati, että Knuut teki heidän ensimmäisestä yhteisestä pojastaan kruununperillisen. Knuutilla oli nimittäin jo ennestään kaksi poikaa ja hän oli yhä naimisissa pohjois­englantilaisen Aelfgifun kanssa, mutta kirkko jousti ja myönsi hänelle avioeron.

Knuut ei silti katkaissut kokonaan suhdettaan Aelfgifuun, sillä uusi kuningatar ei ollut hänen suosikkinsa sängyssä. Valtion asioissa Emma oli silti Knuutin luotettu ja tärkein neuvonantaja.

Varmistaakseen vallan pysymisen käsissään Knuut teki tilit selviksi myös sellaisten vaikutusvaltaisten aatelismiesten kanssa, joihin hän ei luottanut. Yksi heistä oli ahkerasti puolta vaihtanut Eadric Streona.

Eadric saapui Winchesterin linnaan luullen saavansa palkinnon siitä, että oli käytännössä lahjoittanut Knuutille voiton Ashingdonissa ja vaikuttanut Knuutin ja Edmundin neuvottelujen edistymiseen.

Kuningas Knuut oli kuitenkin ”mieli mustana”, kuten todetaan kuningatar Emman kronikassa Gesta Cnutonis Regisissä.

Knuut tokaisi tuimana Eadricille: ”Haluatko sinä, joka olet pettänyt herrasi, olla uskollinen minulle? Maksan sinulle palkan, jonka olet ansainnut, mutta niin, että et mieli olla jatkossa petollinen.”

Knuut kutsui paikalle lankonsa Eerik Haakoninpojan ja pyysi tätä maksamaan Eadricille tämän palveluksista, minkä jälkeen Eerik muitta mutkitta katkaisi Eadricin kaulan.

Tonneittain hopeaa

Nyt Knuut oli vihdoin valmis maksamaan viikingeille, jotka olivat auttaneet hänet Englannin valtaistuimelle.

Palkanmaksun suorittivat käytännössä englantilaiset, joiden oli kerättävä kokoon 82 500 paunaa hopeaa. Summa oli suurin, minkä Englanti oli koskaan joutunut maksamaan sotaisille naapureilleen niin sanottuna danegeldinä eli lunnaina.

Saatuaan palkkansa soturit purjehtivat takaisin kotimaihinsa. Knuut jätti henkilökohtaiseksi vartiokaartikseen vain 40 viikinki­laivaa ja kaksituhatta soturia, koska avioliitto Emman kanssa sai Englannin aatelin pysymään ruodussa.

Vuonna 1019 Knuut palasi Tanskaan ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Hän oli saanut viestin, että hänen veljensä oli kuollut vuotta aiemmin, eikä kukaan uskaltanut kiistää hänen oikeuttaan Tanskan kruunuun.

Vaikka Knuut oli nyt sekä Englannin että Tanskan kuningas, hän janosi yhä lisää valtaa. Hän halusi liittää imperiumiinsa kaikki Pohjanmeren rannikkovaltiot.  

Olavi Paksu otti varaslähdön

Vuonna 1025 Olavi Paksu ehätti laajennuspyrkimyksissään Knuutin edelle hyökkäämällä Tanskaan Sjællandiin.

Samaan aikaan Olavin kanssa liittoutunut Ruotsin kuningas Anund Jakob valloitti Skånen, joka muodosti Tanskan itärajan. Knuutin oli koottava armeija ja purjehdittava Tanskaan.

Niin sanottu Helgeån taistelu Pohjolan herruudesta käytiin vuoden 1026 lopulla Itämereen laskevan Helgejoen suulla. Olavi patosi joen, ja kun Knuutin laivasto lähestyi, Olavin miehet hakkasivat padon rikki ja synnyttivät hyökyaallon. Aalto sai aikaan sekasorron, ja Knuut oli hävitä taistelun, ennen kuin hän pääsi tilanteen herraksi ja käänsi orastavan tappion voitokseen. 

”Täällä kuningas Knuut löi ruotsalaiset ja piti pintansa kahta kuningasta vastaan”, runoilijat lauloivat voiton jälkeen. 

Vuonna 1028 oli aika ottaa haltuun koko Norja, jonka Knuut valloitti viidelläkymmenellä viikinkilaivalla ja norjalaisten merkkimiesten tuella, sillä nämä olivat tyytymättömiä Olavi Paksun pakkokäännytyksiin. Vaikka Knuut oli kristitty, hänen uskonsa oli käytännöllistä laatua. Imperiumin rakentaminen oli tärkeintä ja uskonto tuli vasta sitten. 

Knuut oli vihdoin saavuttanut päämääränsä viekkaudella, poliittisella taitavuudella, asevoimalla ja suurella määrällä hopeaa.

Knuut I Suuri hallitsi Pohjanmeren ympärille sijoittuvaa vertaansa vaille olevaa viikinki-imperiumiaan vuoteen 1035 saakka.

Lue lisää viikinkiaiheisia artikkeleita Historia-julkaisusta:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.