Esikoululapset pääsivät tekemään avaruuskokeen – Sam-nallukka lennätettiin stratosfääriin

Jos oli brittiläisen esikoulun lapsilla jännä päivä, niin päiväkodin lelukoiralla, Samilla vasta jännää olikin.

Morecambe Bayn esikoulun lapset pääsivät tekemään avaruuskokeen yhteistyössä käytännön avaruuskokeita järjestelevän yhtiön ja paikallisen hotellin kanssa.

Sam-hauva kiinnitettiin heliumpalloon, joka lähetettiin hotellin katolta noin 25 kilometrin korkeuteen. Nallukan matkaa stratosfääriin seurattiin GPS paikantimen ja kameran avulla.

– Olimme onnekkaita, että sattui vielä näin kirkas päivä ja onnistuimme saamaan upeita kuvia asuinalueestamme taivaalta käsin, hotellin työntekijä kertoo.

Koulun opettaja kertoo, että avaruuskoe oli huipennus kaksi viikkoa kestäneelle jaksolle, joka on käsitellyt muun muassa rakettitieteitä ja avaruusmatkailua.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.