Espanja tuomitsi entisen Eta-johtajan vankilaan 743 vuodeksi

Espanjan korkein oikeus on tuominnut baskien separatistijärjestön Etan entisen johtajan 743 vuoden vankeuteen, kertoi Espanjan radio tänään.

Oikeus katsoi Francisco Mugika Garmendian alias Pakiton määränneen Etan kommandot hyökkäämään armeijan linja-auton kimppuun Zaragozassa 15 vuotta sitten. Iskussa kuoli kaksi ihmistä.

Samasta hyökkäyksestä yhtä kovan tuomion sai järjestön räjähde-ekspertti Jose Maria Arregui eli Fiti.

Espanjan lain mukaan tuomitut joutuvat kuitenkin kärsimään kalterien takana enintään 30 vuotta. Garmendia ja Arregui pidätettiin Ranskassa vuonna 1992, josta heidät karkotettiin Espanjaan vuonna 2000.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.