Espanjan parlamenttiin nousee kaksi uutta puoluetta

Pitkästä talouskriisistä toipuvassa Espanjassa äänestetään tänään vaaleissa, joissa maan parlamenttiin nousee kaksi uutta puoluetta. Keskustalainen Ciudadanos ja vasemmistolainen Podemos näyttävät murtavan sosialistien ja konservatiivisen kansanpuoleen vuosikymmeniä jatkuneen vuorottelun hallituksessa.

Mielipidekyselyiden mukaan uuden enemmistöhallituksen muodostamiseen tarvitaan ainakin kaksi puoluetta. Neuvotteluista on ennustettu vaikeita, koska ilmiselviä koalitioita on vähän.

Suurimman äänisaaliin saanee nykyisen pääministerin Mariano Rajoyn kansanpuolue. Se jää kuitenkin selvästi alle puoleen parlamenttipaikoista. Mahdollinen hallituskumppani olisi katalonialaisesta pienpuolueesta valtakunnan politiikkaan ponnistanut Ciudadanos (Kansalaiset). Puoleen johtaja Albert Rivera on kuitenkin ilmoittanut, ettei hän tue Rajoyta uudeksi pääministeriksi.

Vaalien alla julkaistuissa mielipidekyselyissä kansanpuolueen kannatus oli noin 25 prosentin tietämissä. Sosialistit ja Ciudadanos olivat tasoissa noin 20 prosentin kannatuksella ja Podemos (Me voimme) muutaman prosenttiyksikön kaksikkoa jäljessä.

Äänestyshuoneistot Espanjassa sulkeutuvat klo 21 Suomen aikaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.