Espanjassa kuolee vuosittain kymmeniä naisia machoväkivallan seurauksena

Espanjan niin sanotti machoväkivalta on jälleen lisääntynyt. Kuluvan vuoden tammi-lokakuussa on miestensä tai ex-miestensä väkivallan uhrina kuollut jo enemmän naisia kuin viime vuonna yhteensä. Äitiensä kanssa on surmattu toistakymmentä pikkulasta.

Uusin perhetragedia sattui Tarragonan kaupungissa Kataloniassa. Marokkolaisperäisen perheen isä surmasi 26-vuotiaan vaimonsa sekä 6- ja 2-vuotiaat lapsensa. Miehelle oli jo määrätty lähestymiskielto mutta nainen haki yllättäen sen purkamista. Tuomari ei suostunut purkuun, mutta nainen jatkoi kuitenkin yhteiseloa miehensä kanssa. Seurauksensa kolme numeroa lisää surulliseen tilastoon.

Tämän vuoden aikana miehet ovat jo surmanneet lähes 60 avio- ja avopuolisoaan tai ex-kumppaniaan. Se tarkoittaa yhtä väkivaltaisesti kuollutta naista joka viides päivä.

Tapetuista naisista vain neljäsosa oli aiemmin tehnyt viranomaisille ilmoituksen pahoinpitelyistä. Muut olivat vaienneet huonosta kohtelustaan ilmeisesti vuosikausia. Kuolleista 40 prosenttia oli Espanjaan avioituneita tai maahanmuuttajataustaisia. Heidän asemaansa monet asiantuntijat pitävät erityisen huonona; he joutuvat kestämään väkivaltaa, mutta eivät tiedä, miten toimia yhteiskunnassa, johon he eivät ole kunnolla sopeutuneet.

Espanjan naisille on olemassa erityinen apupuhelin, johon soittaa ja ilmoittaa väkivallasta. Numeroon tulee päivittäin noin 200 puhelua.

Se on todennäköisesti vain murto-osa siitä väkivallasta, jota perheissä todellisuudessa tapahtuu. Viime vuoden heinäkuusta kuluvan vuoden kesäkuuhun viranomaisille tuli noin 64 000 ilmoitusta miesten pahoinpitelemistä naisista.

Nämä naisten pahoinpitelijät ja surmaajat eivät kuitenkaan ole Espanjassa ainoita, joilla on seksistisiä ja machoasenteita naisia kohtaan. Espanjan naiset ovat demokratian 35 vuoden aikana edenneet suurin askelin yhteiskunnan eri aloilla, mutta asenteet muuttuvat hitaasti myös politiikassa.

Uusin skandaali puhkesi äskettäin, kun pääministeri José Luis Rodríguez Zapatero uusi hallitustaan ja nimitti terveys-, sosiaali- ja tasa-arvoministeriksi 34-vuotiaan naispolitiikon.

Eräs opposition oikeistolaisen Kansanpuolueen poliitikko lausui radiohaastattelussaan varsin törkeitä kaksimielisyyksiä ministeristä ja epäili tämän kykyä hoitaa tehtäviään sukupuolisin perustein.

Asiasta nousi iso kohu ja televisiokeskustelujen aihe, sillä sama poliitikko oli myös aiemmin laususkellut yhtä härskejä huomautuksia naispoliitikoista.

Kansanpuolue valitteli poliitikon, suurehkon espanjalaiskaupungin kaupunginjohtajan sanoja, mutta sanoi tämän esittämän anteeksipyynnön riittävän. Sosialistit puolestaan vaativat kaupunginjohtajan erottamista.

Espanjan sosialistisen puolueen hallitus on ensi vuoden budjetissaan osoittanut lähes 400 miljoonaa euroa taisteluun machoväkivaltaa vastaan. Raha jaetaan eri ministeriöiden ja kansalaisjärjestöjen kesken.

Espanjan nais- ja tasa-arvojärjestöt ovat arvostelleet varsin rajusti hallituksen päätöstä lopettaa tasa-arvoministeriö ja siirtää tasa-arvoasiat takaisin terveys- ja sosiaaliministeriöön, jossa ne olivat 30 vuotta ennen oman ministeriön perustamista jokunen vuosi sitten.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.