Espanjassa parlamentti aloittaa, hallitus ei

Espanjan parlamentti kokoontui keskiviikkona ensimmäiseen istuntoonsa joulukuisten vaalien jälkeen.

Parlamentti valitsi puhemiehekseen sosialistien Patxi Lopezin, joka oli aiemmin toiminut Baskimaan aluehallinnon johtajana. Ensimmäistä kertaa sitten sotilasdiktatuurin Espanjan parlamentin puhemieheksi valittiin jonkin muun kuin suurimman puolueen edustaja.

Parlamentissa aloitti myös maan historian ensimmäinen musta parlamentaarikko Rita Bosaho.

Espanjaan ei ole saatu vielä uutta hallitusta. Pääministeri Mariano Rajoyn konservatiivinen PP-puolue ei ole vaalivoitosta huolimatta onnistunut saamaan koalitiota kokoon. Myöskään toiseksi sijoittuneet sosialistit eivät ole saaneet sovittua vasemmistohallituksesta.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.