Etelä-Afrikan presidentti Britanniaan ja Yhdysvaltoihin

Etelä-Afrikan presidentti Thabo Mbeki lähtee tänään vierailulle Britanniaan, mistä hän jatkaa edelleen Yhdysvaltoihin. Keskustelujen Zimbabwen maakriisistä odotetaan hallitsevan vierailuja.

Mbekin uskotaan kaksipäiväisellä Britannian-vierailullaan painostavan entistä siirtomaavaltaa rahoittamaan maakriisin lopettamista. Mbekin mukaan Zimbabwen-kriisi johtuu osittain siitä, ettei Britannia ole maksanut lupaamiaan 36 miljoonaa puntaa, joilla on määrä rahoittaa Zimbabwen maauudistusta.

Britannian hallitus ei aio myöntää rahoja ennen kuin presidentti Robert Mugabe lopettaa maassa riehuvat väkivaltaisuudet. Mugaben kannattajat ovat vallanneet noin 1200 valkoisten omistamaa maatilaa, ja väkivaltaisuuksissa on kuollut 18 ihmistä.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.