Etelä-Afrikasta löytyi suuri valkoinen timantti – arvo miljoonia dollareita

Eteläafrikkalaisesta kaivoksesta on löytynyt miljoonien arvoinen timantti.  

Valkoinen 232,08 karaatin valkoinen timantti löytyi Cullinanin kaivoksesta, joka on kuuluisa jättitimanteistaan.

Timantin arvioidaan olevan 10– 16 miljoonan dollarin eli 8–13 miljoonan euron arvoinen. Se on tarkoitus myydä loppuvuodesta.  

Samasta kaivoksesta on peräisin muun muassa maailman suurin timantti, vuonna 1905 löytynyt Cullinan. Se leikattiin kahdeksi kiveksi, jotka ovat osa Britannian kruununjalokiviä.  

Vuonna 2009 kaivoksesta löytyi 507 karaatin timantti, joka myytiin ennätykselliseen 35,3 miljoonan dollarin hintaan.  

Kaivos kuuluu Petra Diamonds -yhtiölle, jolla on viisi kaivosta Etelä-Afrikassa ja yksi Tansaniassa. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.