Etelä-Korean lauttatragedia synkistyy – nyt kuoli pelastajasukeltaja

Etelä-Koreassa uponneeseen autolauttaan sukeltanut pelastaja on kuollut hengitysvaikeuksiin. Rannikkovartioston mukaan 53-vuotias mies oli yksityisen pelastusyrityksen palveluksessa. Hän on ensimmäinen pelastustöiden uhri.

Ylösalaisin olevasta hylystä ruumiita etsivät sukeltajat ovat toimineet erittäin vaikeissa olosuhteissa. Näkyvyys vedessä on paikoin olematon ja merivirrat voimakkaita.

Kolme viikkoa uponneesta laivasta on löydetty yli 260 ruumista. Noin 40 ihmistä on yhä kateissa.

Etelä-Korean presidentti Park Guen-hye on pyytänyt jälleen anteeksi sitä, etteivät viranomaiset kyenneet estämään suuronnettomuutta.

– Ahneus aineellisen hyödyn tavoittelussa vei voiton turvamääräyksistä. Vastuuton käytös johti arvokkaiden ihmishenkien menetykseen, presidentti sanoi.

Yonhap-uutistoimiston mukaan Sewol-aluksessa oli vettä painolastina vain kolmannes vaaditusta määrästä. Tämän takia laiva oli vaarallisen epävakaa.

Hytteihinsä komennetuille matkustajille ei myöskään kerrottu ajoissa uhkaavasta vaarasta. Sen sijaan laivan miehistö poistui itse aluksesta.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.