EU ja Nato yhteistyöhön

Ratkaisu Euroopan unionin ja sotilasliitto Naton yhteistyöstä vahvistettiin tänään. Asiasta kertoi EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana. Hänen mukaansa myös Nato on hyväksynyt päätöksen.

Nato ilmoitti aiemmin tänään saaneensa Solanan kirjeen, jossa selostetaan yhteistyön järjestelyjä. Naton edustaja kertoi sotilasliiton suhtautuvan sopimukseen myönteisesti. Suurin este poistui, kun Kypros jäi sotilasoperaatioiden ulkopuolelle. Tämä on erityisen tärkeää Nato-maa Turkille, joka on jarruttanut yhteistyötä yli kaksi vuotta.

Ratkaisun mukaan EU voi käyttää tarvittaessa Naton voimavaroja kriisinhallintaoperaatioissa. Unioni suunnittelee ensimmäistä sotilaallista rauhanturvaoperaatiotaan Bosniaan. Samalla myös Makedonian operaation kaavaillaan siirtyvän EU:n vastuulle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.