EU-komission esitys julki: Saako Suomi pakolaiskiintiön?

EU-komissio julkistaa tänään esityksen, jolla pyritään lievittämään Välimerellä kärjistynyttä siirtolaiskriisiä.

Julkisuuteen vuotaneiden tietojen mukaan komissio haluaa jakaa turvapaikanhakijoita ja pakolaisia tasaisemmin EU-maiden kesken.

Ajatus on herättänyt kiivasta vastustusta muun muassa Britanniassa ja Unkarissa.
Kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin mukaan Suomi ei kannata jäsenmaakohtaisia pakolaiskiintiöitä.

EU-maiden johtajat keskustelivat vastikään järjestetyssä Välimeri-kokouksessa taakanjaosta, mutta maakohtaiset kiintiöt tyrmättiin.

EU:n talousveturi Saksa kuitenkin kannattaa tasapuolisempaa taakanjakoa, sillä se saa EU-maista eniten turvapaikkahakemuksia. Myös Ruotsiin kohdistuu keskimääräistä kovempi paine.

Ruotsi sai viime vuonna yli 80 000 turvapaikkahakemusta. Samaan aikaan Suomeen tuli reilut 3 600 hakemusta.

Stubb huomauttaa, että kiintiöpakolaisten määrää koskevassa vertailussa Suomi pärjää paremmin. Suomi on nostanut vuotuista pakolaiskiintiötään Syyrian tilanteen takia. Kiintiöpakolaisia otetaan tänä vuonna 1 050.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.