EU-kriittiset ja äärioikeisto menestyivät Itävallassa

Itävallan hallituspuolueet sosiaalidemokraatit ja konservatiivinen kansanpuolue ovat menettäneet kannatustaan EU-vaaleissa, kertoo Itävallan television ennuste. Menestyjä on EU:hun kriittisesti suhtautuvien lista.

Sosiaalidemokraattien kannatus on huvennut ennusteen mukaan yhdeksän prosenttiyksikköä ja konservatiivien yli kolme prosenttiyksikköä. Eurokriittisiä äänesti 18 prosenttia äänioikeutetuista.

Hyvin menestyivät myös äärioikeistolaiset vapauspuolue ja Itävallan tulevaisuuden liitto, kertoo puolestaan ARGE-tutkimuslaitoksen ennuste.

Maltassa sen sijaan oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ovat menestyneet hyvin, kertovat ensimmäiset epäviralliset tulokset.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.