EU-maat ylimääräiseen huippukokoukseen tänään

EU-maat pohtivat tänään ylimääräisessä huippukokouksessa Brysselissä, miten unioni vastaa Venäjän kiristyneisiin otteisiin Ukrainassa. 

Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) sanoi eilen, ettei Suomi ehdoin tahdoin vastusta pakotteita Venäjää kohtaan. Suomi haluaa kuitenkin ensin selvittää neuvottelujen mahdollisuudet ilman pakotteita. 

Kataisen mukaan pakotteiden tielle lähteminen johtaisi todennäköisesti Venäjän vastapakotteisiin. 

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ja Norjan ulkoministeri Börge Brende tapaavat puolestaan tänään Kiovassa poliittisia vaikuttajia. Ulkoministeriön mukaan ministerit tapaavat kaksi päivää kestävällä vierailullaan muun muassa Ukrainan virkaa tekevän presidentin Oleksander Turtshinovin, uuden hallituksen ja parlamentin jäseniä sekä opposition edustajia.  

Myös maailmalla keskustelut kriisin ratkaisemisesta jatkuvat. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry tapaa Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin Roomassa. Ministerit tapasivat eilen jo Pariisissa. 

Yhdysvaltain presidentti puolestaan keskusteli myöhään illalla Britannian pääministeri David Cameronin kanssa puhelimitse Ukrainasta. Obama ja Cameron olivat yhtä mieltä siitä, että Venäjän toimet ovat vahingoittaneet Ukrainan suvereniteettia. 

Lisäksi YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään suljetuin ovin Ukrainan kriisin vuoksi. Neuvoston pysyvänä jäsenenä Venäjä voi kuitenkin veto-oikeudellaan kumota päätösluonnokset.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.