EU:n öljyapu Serbiaan vastatuulessa

Neljätoista säiliöautoa, joissa on EU:n lähettämää lämmitysöljyä, ovat edelleen jumissa Serbian ja Makedonian välisellä rajalla. Öljy on määrä toimittaa Serbian opposition valvomiin Nisin ja Pirotin kaupunkeihin.

Serbia

Serbian tulliviranomaiset eivät ole toistaiseksi päästäneet autoja rajan yli. Suuri osa Nisin ja Pirotin asukkaista joutuu värjöttelemään kylmissä asunnoissa, sillä öljypula on katkaissut asunnoista lämmityksen. Nisin kaupunginvaltuusto tuomitsi viikonloppuna serbiviranomaisten viivytystoimet ja vaati niistä vastuussa olevien erottamista.

Serbian ja Montenegron muodostama Jugoslavia on EU:n julistamassa öljynvientikiellossa, mutta valikoivalla polttoaineviennillä EU yrittää tukea presidentti Slobodan Milosevicin vastaista oppositiota.
(STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.