EU:n perustuslakiesitys julki syksyllä

EU:n tulevaisuuskonventti antaa alustavan esityksen uudesta perustuslaista ensi syksynä. Konventin puheenjohtaja Valery Giscard d'Estaing on ilmoittanut, että sopimuksen runko julkistetaan lokakuun puolivälissä.

Muodostuvaa ehdotusta kutsutaan perustuslaiksi tai perustuslailliseksi sopimukseksi. Alustavan tekstin muotoilee konventin puheenjohtajisto. Giscard ilmoitti asiasta kesäkuussa puheenjohtajistolle. Tarkempia yksityiskohtia Giscard ei ole paljastanut.

Yleisin arvio on, että ehdotus noudattaa Firenzen yliopistoinstituutin esitystä. Kyseessä on kaksiosainen sopimusluonnos, jossa heijastuvat pitkälti Italian entisen pääministerin Giuliano Amaton ajatukset. Esillä on ollut myös ajatus 25 artiklan perustuslaista, jota Belgian entisen pääministerin Jean-Luc Dehaenen kerrotaan väläyttäneen. Hän ei ole tiettävästi esittänyt mallia virallisesti.

Eduskunnan konventtiedustaja Kimmo Kiljunen arvioi, että pohja noudattaisi pitkälti aiemmin kesällä vuotaneen perussopimuksen suunnitelmaa. Konventin puheenjohtajistolta lipsahti kesäkuussa julkisuuteen sopimusrunko, jossa oli kaksi vaihtoehtoa: Joko luodaan perussopimus, joka lisätään nykyisiin EU:n sopimuksiin. Toinen optio on valmistella kokonaan uusi sopimus, johon nykyisten perussopimusten tekniset osat tulisivat liitteinä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.