EU sopi budjettien alijäämistä

EU-maat saivat vasta myöhään viime yönä vahvistettua periaatteen, jonka mukaan julkisen talouden alijäämä pyritään tasapainottamaan vuoteen 2004 mennessä.

Tämä varmistui Ranskan taivuttua EU:n talousministerien kokouksessa Madridissa. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö edellytti voimakkaasti, että yhteisen tavoitteen on koskettava myös Ranskaa. Hän sai eniten tukea Hollannilta ja Saksalta. Niinistö oli varsin tyytyväinen ratkaisuun.

-Ranskaan sovelletaan samaa muotoilua kuin Saksan kohdalla eli Ranska ryhtyy toimiin saavuttaakseen lähellä tasapainoa olevan tilanteen, Niinistö kertoi.

Ranska vaati, että sen budjetin alijäämä sidottaisiin tietyn suuruisen talouskasvun toteutumiseen. Muut maat eivät tähän suostuneet, joten Ranska antoi asiasta vain oman lausuman.

Helpolla sopuun ei päästy, sillä kokous kesti seitsemän tuntia päättyen vasta aamuyöllä kello 2. EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen mukaan julkisen talouden alijäämä ei saa ylittää 3,0 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Ranskan ongelmat johtuvat presidentti Jacques Chiracin vaalien yhteydessä lupaamista verohelpotuksista. Maa ei usko pääsevän alijäämästään ennen vuotta 2007. Vajeen arvioidaan olevan tänä vuonna noin 2,5 prosenttia. Myös Portugalille sovittiin Ranskan kaltainen suositus. Portugalin talousluvut ovat paljon heikommat kuin maan edellinen hallitus antoi ymmärtää. Alijäämän ennustetaan hipovan tänä vuonna kolmea prosenttia. Maakohtaiset suositukset sisältyvät EU:n talouspolitiikan laajoihin suuntaviivoihin, jotka vahvistetaan viikonloppuna Sevillan huippukokouksessa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.