EU valmistautuu vastuuseen Bosnian poliisioperaatiosta

EU on tänään kuumeisesti valmistautunut ottamaan etuajassa vastuun Bosnian poliisioperaatiosta, mikäli USA pysyy uhkauksessaan ja vie YK:lta eväät jatkaa toimintaa alueella.

Illalla Brysselissä kokoontuneessa EU:n turvallisuuspoliittisessa komiteassa tähdennettiin, ettei tyhjiötä saisi syntyä. Kokoukseen osallistunut suurlähettiläs Teemu Tanner mainitsi keskusteluissa tulleen selvästi esille, että EU:lla on valmius ottaa operaatio hoitoonsa alkuun väliaikaiselta pohjalta.

Ennen lopullisia päätöksiä halutaan kuitenkin kuunnella, saadaanko sopu Yhdysvalloissa aikaan. Mikäli sopua ei synny, tulee operaatioon Tannerin mukaan ainakin lyhyt siirtymäjakso, ennen kuin toiminta saadaan normalisoitua EU-johtoisena.

Komitean kokousta edelsivät useat lausunnot, joissa korostettiin operaation jatkuvuuden tärkeyttä. EU:n puheenjohtajamaan Tanskan pääministeri Andres Fogh Rasmussen vahvisti jo päivällä Strasbourgissa, että EU aikoo aikaistaa operaation ottamista hoitoonsa. Rasmussen korosti, että kansainvälisen yhteisön tavoite on säilyttää alueen vakaus.

Tanska tavoittelee päätöstä, jonka turvin EU on valmis vetämään poliisioperaatiota jo ennen ensi vuoden alkua, jolloin alunperin siirron YK:lta EU:lle oli määrä tapahtua. Rasmussen muistutti, että operaation keskeytyminen tarkoittaisi hallinnollista tyhjiötä ennen tärkeitä lokakuun vaaleja Bosniassa.

EU:n komission tiedottaja Emma Udwin sanoi Brysselissä, että kaikkia vaihtoehtoja käydään läpi tiiviisti. Pohdinnoissa lasketaan jo muun muassa sitä, kuinka paljon vetovastuun aikaistaminen maksaa. Summia Udwin ei suostunut vielä erittelemään.

EU:n ulkopoliittinen edustaja Javier Solana ennakoi puolestaan Liberation-lehdelle antamassaan haastattelussa, että yhteisö voi ottaa operaation hoitaakseen etuajassa, mikäli USA:n kanssa ei saada kompromissia aikaan.

USA:n menettelyä pahoiteltiin

EU:n ulkosuhteista vastaava komissaari Chris Patten huomautti Belgradissa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että neljä EU:n jäsenmaata hakee parhaillaan aktiivisesti ratkaisua kiistaan YK:n turvallisuusneuvostossa. Hän tähdensi, että EU tukee varauksetta maanantaina toimintansa aloittanutta kansainvälistä rikostuomioistuinta (ICC).

Patten arvioi ICC:n olevan ehkä tärkein edistysaskel kansainvälisessä lainkäytössä sitten YK:n synnyn. -Emme anna kenenkään vesittää ICC-sopimukseen liittyviä sitoumuksia, hän sanoi.

YK-vetoisen poliisioperaation aikaraja taittuu huomisaamuna kello 7 Suomen aikaa. USA on uhannut estää jatkoajan veto-oikeudellaan, mikäli sen rauhanturvaajat eivät saa syytesuojaa ICC:ssä. Bosnia on kiistalistan ensimmäinen kohde, sillä heinäkuun aikana joudutaan pohtimaan jatkoaikaa kaikkiaan neljälle YK-operaatiolle.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.