Euroministerit tarkentavat Kreikka-päätöksiä

Kreikan tukiohjelmaan tehdyt muutokset saavat tarkennusta, kun euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat illalla Brysselissä.

Ministerit tarkentavat muun muassa ehtoja, joilla Kreikka voi ostaa markkinoilta takaisin velkakirjojaan halpaan hintaan ja siten keventää velkataakkaansa.

Euromaat päättivät viime viikolla keinoista, joilla Kreikka saa velkaansa vähennettyä rivakammin kuin tähän asti. Tavoitteena on, että velka kevenisi 124 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Sen jälkeen Kreikka voisi jälleen palata normaaleille lainamarkkinoille ja hoitaa rahoitustarpeensa ilman apua.

Tällä hetkellä Kreikalla on velkaa noin 180 prosenttia bruttokansantuotteesta, ja sen odotetaan vielä nousevan ensi vuonna ennen laskusuuntaan pääsyä. Velan vähentäminen on sujunut odotettua hitaammin muun muassa surkean talouskehityksen vuoksi, mikä pakotti eurokumppanit hölläämään Kreikan aikatauluja ja sopimaan uusista velanleikkuukeinoista.

Yksityiskohdista sopiminen on edellytys myös sille, että Kreikka saa seuraavan, yli 40 miljardin euron lainasiivun tukiohjelmasta.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.