Euroopan lennot pysähdyksissä päiviä?

Islannissa keskiviikkona sattunut tulivuorenpurkaus estää lennot vielä tänäänkin eri puolilla Eurooppaa. Euroopan lentokiellot ovat aiheuttaneet lukemattomien lentojen perumisen myös muualla maailmassa.

Ilmailualan Eurocontrol-järjestö arvioi, että lentokoneet saattavat pysyä maassa ainakin parin vuorokauden ajan.

Tilannetta seurataan tiiviisti. Monissa maissa lentokieltojen jatkamista pohditaan uudelleen aamulla tai päivän mittaan. Esimerkiksi Britannian tärkeimmillä lentokentillä lentokieltoa on päätetty jatkaa huomiseen asti.

Ruotsin liikennettä avataan, muualla rajoituksia

Ruotsin ilmatila on avattu asteittain liikenteelle. Ensimmäiset lennot päästään lentämään Pohjois-Ruotsissa, ilmoittaa Ruotsin ilmailulaitos verkkosivuillaan. Myös Norjassa osa ilmatilasta on avattu väliaikaisesti.

Muualla maassa lentokielto on yhä voimassa, eikä tietoja sen päätymisestä ole tällä haavaa.

Saksassa puolestaan suurimman kentän Frankfurtin lentoliikenne on pysäytetty toistaiseksi. Lisäksi Puola on sulkenut ilmatilansa Krakovaa lukuun ottamatta. Itävallan ilmatila on myös suljettu.

Australialainen Qantas-lentoyhtiö on myös keskeyttänyt lentonsa Eurooppaan lentokenttien sulkemisen vuoksi. Yhtiön edustaja varoittaa, että lennot voivat peruuntua aina sunnuntaihin asti.

Eurocontrol-järjestön mukaan noin 300 Euroopan ja Pohjois-Amerikan välistä lentoa jäänee tänään lentämättä. Määrä on noin puolet päivittäisistä lennoista.

Eurocontrol arvioi, että eilen kaikkiaan 5000-6000 lentoa peruttiin tulivuorenpurkauksen vuoksi.

Johtavan britannialaisen tutkijan mukaan Islannin vulkaanin tuhka saattaa aiheuttaa ongelmia lentoliikenteelle jopa puolen vuoden ajan.

(MTV3 - Reuters - AFP - DPA - TT)

Katso Finnairin lentoturvallisuusohjaajan Jussi Ekmanin haastattelu (Huomenta Suomi 16.4.2010)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.