Ex-tyttöystävän alastonkuvalla ei kannata pelleillä netissä

Naisystävänsä hylkäämäksi jäänyt uusiseelantilainen mies on "facebookannut" itselleen neljän kuukauden vankeusrangaistuksen. 20-vuotias mustasukkainen mies oli julkistanut ex-tyttöystävänsä alastonkuvan kaikkien nähtäväksi Facebookiin.

The Dominion Postin mukaan kuva ehti olla kaikkien Facebookin käyttäjien nähtävillä 12 tuntia ennen kuin viranomaiset sulkivat uhrin Facebook-tilin, jossa kuva oli nähtävillä. Mies oli lähettänyt kuvan ex-tyttöystävänsä tilille, jonka jälkeen hän vaihtoi sen salasanan. Uhrin ystävät ilmoittivat asiasta, kun huomasivat kuvan sivuilla.

Mies oli julkistanut kuvan "humalassa mustasukkaisen raivon vallassa" viisi kuukautta kestäneen suhteen päätyttyä, totesi tuomari.

- Teknologiaa ei voi käyttää tällä tavalla. Teit korvaamatonta vahinkoa toisen maineelle, totesi tuomari syytetylle.

Mies myönsi syytteen. Miehen sairaaloinen mustasukkaisuus oli näkynyt myös verkon ulkopuolella. Hän myönsi lisäksi syytteet tappouhkauksesta, haitan teosta, uhrin vaatteiden varastamisesta ja päällekäymisestä.

Myös tuomitun vanhemmat olivat tuomarin kanssa samoilla linjoilla. Vanhemmat totesivat tukevansa poikaansa täysin, mutta tuomio oli heidän mielestään kuitenkin erinomainen. Vanhemmat toivovat, että vankeusrangaistus estäisi muita käyttämästä Facebookin "pimeää puolta" haitantekoon.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.