Filippiineillä jo toinen tuhoisa laivaonnettomuus viikon sisällä

Filippiineillä sattui jo toinen tuhoisa laivaonnettomuus muutaman päivän sisällä, kun matkustajalautta upposi myöhään eilisiltana. Viranomaiset kertoivat tänään löytäneensä neljän ihmisen ruumiit, minkä lisäksi yli 20 oli edelleen kateissa.

Turma-alus lähti Mindoron saarelta ja oli matkalla Batangasin satamaan Luzonin saarelle. Puolen tunnin kuluttua lähdöstä laiva alkoi kallistua ja sitten upota.

Alueella liikkuneet laivat pelastivat 63 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kaikkiaan aluksella oli ainakin 88 ihmistä.

Jouluaattona ainakin kolme ihmistä kuoli kahden aluksen yhteentörmäyksessä Manilanlahdella.Yli 20 ihmistä oli turman jäljiltä edelleen kateissa.

Tuoreimman onnettomuuden jälkeen viranomaiset määräsivät tarkastettaviksi kaikki kotimaan reittejä kulkevat lautat. Filippiinien saaristo koostuu yli 7000 saaresta, minkä vuoksi vesiliikennettä on paljon.

(MTV3 - STT - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.