Filippiinien hallitus: neuvottelut edistyneet suotuisasti

Filippiinien hallituksen neuvottelijat tapasivat tänään kahden tunnin ajan Abu Sayyaf -järjestön johtajia Jolon saarella Etelä-Filippiineillä. Abu Sayyaf -sissijohtajat lupailivat vapauttavansa suurimman osan ulkomaalaisista panttivangeista.

Jolon sissejä kaksin kappalein

Viranomaisten mukaan kaappaajat saattavat hyväksyä sopimuksen, joka vapauttaisi ainakin osan Etelä-Filippiineillä pidetyistä panttivangeista. Neuvotteluja käytiin nyt virallisesti ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun sissit kaappasivat 21 turistia yli kuukausi sitten Sipadanin saarelta Malesiasta. Panttivankeina on myös kaksi suomalaismiestä.

Neuvottelijat kokoontuvat seuraavan kerran sissien annettua yksityiskohtaisempia tietoja vaatimuksistaan. Tämän uskotaan tapahtuvan aikaisintaan ylihuomenna.

Tähän menessä Abu Sayyaf -sissit ovat vaatineet muun muassa itsenäisen muslimivaltion perustamista Etelä-Filippiinneille.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.