Ford vetää autoja markkinoilta Kaliforniassa

Ford joutuu vetämään lähes kaksi miljoonaa autoa liikenteestä. Kalifornialainen tuomari määräsi autonvalmistajan vetämään liikenteestä noin 1,7 miljoonaa yhtiön valmistamaa autoa sytytysjärjestelmässä olevan vian takia. Autot pysähtyvät varoittamatta, useimmiten, kun auto on hyvin kuuma.

Tämä on ensimmäinen kerta Yhdysvalloissa, kun oikeusistuin on määrännyt, että ajoneuvoja on vedettävä takaisin. Yleensä vialliset tuotteet vedetään markkinoilta vapaaehtoisesti tai jonkin viraston määräyksestä.

Nyt annettu määräys koskee 83-95 valmistettuja Kalifornian osavaltion alueella myytyjä Fordeja. Eri automalleja on yli 300.

Ford aikoo valittaa päätöksestä, eikä markkinoilta vetämistä aloiteta, ennen kuin sen tekemä valitus on käsitelty.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.