FT: EU kaavailee Venäjä-pakotteiden syventämistä

Financial Times -lehden saamien tietojen mukaan EU kaavailee pikemminkin nykyisten pakotteiden syventämistä kuin toimien laajentamista uusille aloille.

Näihin EU:n uudet Venäjä-pakotteet voisivat kohdistua

Rahoitussektori  
- Pyrkimyksenä on vaikeuttaa entisestään venäläisomisteisten yritysten mahdollisuutta saada lainaa Euroopasta. Pankkien ohella rahoituskieltoja on kaavailtu myös puolustus- ja energia-alan yrityksille. Suomen tavoitteena on, että venäläisyritysten eurooppalaiset tytäryhtiöt eivät joutuisi pakotelistalle.   
Energiateknologia  
- Öljyteknologian vientiä Venäjälle saatetaan rajoittaa entisestään. Vientikielto voi laajentua öljynjalostusta koskeviin tuotteisiin. Öljyntuotantoon ja -etsintään liittyvän teknologian vientiä on jo rajoitettu. 
Puolustussektori  
- Niin sanottujen kaksikäyttötuotteiden eli sotilaallisiin tarkoituksiin soveltuvien tuotteiden vientikieltoa saatetaan laajentaa. Tällä hetkellä kielto koskee tuotteita, jotka myydään sotilaalliseen käyttöön.   
Urheilukilpailut  
- Baltian maat ovat tiettävästi esittäneet Moskovassa 2018 järjestettävien jalkapallon MM-kilpailujen boikotoimista ja Venäjän sulkemista formulakilpailujen ulkopuolelle. EU ei voi yksin päättää asiasta, mutta kyseisten toimien on arvioitu purevan jopa talouspakotteita paremmin.  

Lehden mukaan EU-maat harkitsevat myös urheiluyhteistyön jäädyttämistä, mikä voisi merkitä vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen tai formulakisojen boikottia.

EU:n uusien Venäjä-pakotteiden vaikutukset Suomessa jäävät todennäköisesti melko vähäisiksi, hallituslähteistä arvioidaan.

Pakotteita ollaan kohdistamassa etenkin rahoitussektorille. Pyrkimyksenä on lisätä pakotelistalle venäläisiä puolustus- ja energia-alan yrityksiä. Venäläisten valtio-omisteisten pankkien mahdollisuutta saada lainaa Euroopasta on jo rajoitettu.

Suomi pyrkii estämään venäläisyritysten Euroopassa toimivien tytäryhtiöiden joutumisen pakotelistalle.

Jos uutiset Ukrainan tulitauosta osoittautuvat pitäväksi, uusia pakotteita ei välttämättä oteta lainkaan käyttöön. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.