Gaza-raportti YK:n yleiskokouksen äänestykseen

YK:n yleiskokouksen odotetaan äänestävän päätöslauselmasta, jossa Israelia ja palestiinalaisia kehotetaan selvittämään mahdolliset sotarikokset joulukuun lopulla alkaneessa Gazan sodassa.

YK:n yleiskokous aloitti eilen keskustelun arabimaiden ajamasta päätöslauselmasta. Arabimaiden YK-lähettiläät hioivat vielä tänään tekstiä.

Arabimaiden toiveena on ollut saada EU-maat päätöslauselman taakse. Useat EU-lähettiläät kertovat kuitenkin aikovansa pidättäytyä äänestyksestä, ellei tekstiin saada heidän kaipaamiaan muutoksia.

YK:n selvitysryhmä esitti syyskuussa raporttinsa, jossa vaaditaan sodan osapuolia selvittämään syytökset sotarikoksista. Ryhmä suositti, että Israel ja Hamas-järjestö voisivat päätyä Haagin kansainvälisen rikostuomioistuimen eteen, elleivät luotettavat selvitykset valmistu puolessa vuodessa.

Jos raportti päätyy YK:n turvallisuusneuvostoon, diplomaattien mukaan on erittäin epätodennäköistä, että sen käsittely johtaisi Israelin vastaisiin toimiin. Yhdysvallat estäisi tämän todennäköisesti veto-oikeudellaan.

(MTV3 - STT - AFP - DPA - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.