Georgian presidentti tunnusti tappionsa

Georgian presidentti Mihail Saakashvili on tunnustanut puolueensa tappion parlamenttivaaleissa.

– On selvää, että oppositioryhmittymä on saanut enemmistön parlamenttiin, Saakashvili sanoi televisiopuheessaan.

Hänen mukaansa valtapuolue siirtyy oppositioon, jossa se taistelee Georgian tulevaisuuden puolesta.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin mukaan vaalit olivat merkittävä askel kohti demokratiaa. Etyj korostaa selonteossaan, että georgialaiset saivat vapaasti ilmaista poliittisen kantansa vaaleissa.

Ääntenlaskenta vaaleissa on edelleen kesken. Virallisten tulosten julistaminen voi kestää, sillä Georgian vaalijärjestelmä on monimutkainen.

Parlamenttivaalit ovat erityisen merkittävät, koska Saakashvilin presidenttikausi päättyy ensi vuonna. Sen jälkeen parlamentin ja pääministerin asemat vahvistuvat.

Sekä valtapuolue että oppositio pyrkivät viemään Georgian entistä lähemmäksi EU:ta ja Natoa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.