Greenpeace-alusta ei haluta päästää Venäjältä

Murmanskin alueellinen tuomioistuin ei halua vapauttaa Greenpeacen Arctic Sunrise -alusta viranomaisten takavarikosta, kertoo Greenpeace. Aluksen omistaja oli tehnyt tuomioistuimeen vetoomuksen, että alus vapautettaisiin. 

Tuomioistuin julisti lokakuun alussa aluksen takavarikoiduksi. Tuomioistuimen mukaan Venäjän turvallisuusjoukot olivat laillisesti ottaneet aluksen haltuunsa kansainvälisillä vesillä. Tuomioistuimen mukaan turvallisuusjoukot olivat toimineet täysin kansainvälisten merirosvoutta koskevien sopimusten mukaisesti. 

Aluksen omistajan Stichting Phoenixin mukaan sen omaisuutta ei pitäisi takavarikoida, koska yhtiö itse ei ole syytettynä jutussa. 

Kansainvälinen merioikeus antaa puolestaan oman päätöksensä aluksen takavarikoimisesta ja sen miehistönä olleiden Greenpeace-aktivistien vangitsemisesta perjantaina Hampurissa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.