Haider lopettaa puoluejohtajana

Haiderin väistymisen äärioikeistolaisen puolueen johdosta ei kuitenkaan uskota vaikuttavan viilenneisiin Itävalta-suhteisiin.

Jotkut itävaltalaispoliitikot pitävät eroa yhtenä Haiderin monista tempuista.

Ero on tulkittu taktiseksi liikkeeksi, jolla Haider luo itselleen mahdollisuuden tehdä entistä agressiivisempaa oppositiopolitiikkaa. Haider itse on korostanut, ettei hän jätä paikkaansa ulkomaisen painostuksen vuoksi.
Itävallan Vapauspuolueen johtaja Jörg Haider eroaa puoluejohtajan tehtävästä. Asiasta kertoi Itävallan uutistoimisto APA myöhään illalla Wienissä.

Vapauspuolueen johto oli koolla illalla. Itävaltalaislehdet kertoivat jo eilen, että Haider todennäköisesti eroaa äärioikeistolaisen Vapauspuolueen johtajan tehtävistä.

Haiderin arvellaan erollaan yrittävän parantaa Itävallan mainetta. FPÖ:n johtoon kuuluva EU-kansanedustaja Peter Sichrovskyn mukaan Haider kertoi eroaikeestaan jo lauantaina FPÖ:n johdolle.

Haider, Jörg

Haiderin mukaan kansainvälinen painostus ei ollut syy hänen eroonsa. Haider sanoi yöllisessä tiedotustilaisuudessaan, ettei hän hyväksy ulkopuolista painostusta. Haider kertoi eronneensa siksi, että hallitus pystyisi työskentelemään entistä joustavammin. Hän sanoi haluavansa välttää vaikutelman siitä, että hallituksen jäsenet olisivat hänen talutushihnassaan.

Haider lisäsi eronsa syihin myös kaksoisroolinsa sekä puolueen johtajana että Kerntenin osavaltion pääministerinä. Hän ilmoitti jatkavansa jälkimmäisessä tehtävässään ja päivänpolitiikassa. Äärioikeistolaisen Vapauspuolueen uudeksi johtajaksi tulee nykyisen hallituksen varakansleri Susanne Riess-Passer.


(STT-DPA-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.