Haiti varoittaa siirtolaiskriisistä

Haiti varoittaa, että Dominikaanisesta tasavallasta sen rajojen yli saapuvia ihmisiä on niin paljon, että edessä voi olla humanitaarinen kriisi ja alueellinen turvallisuusuhka.

Amerikan maiden järjestön (OAS) mukaan Dominikaanisen tasavallan on lopetettava ihmisten lähettäminen köyhempään naapurimaahansa. Dominikaaninen tasavalta väittää rajan yli menneiden lähteneen vapaaehtoisesti.

Kesäkuun puolivälistä lähtien Haitiin on saapunut yli 17 000 ihmistä.

Dominikaaninen tasavalta eväsi maassa syntyneiltä rekisteröimättömien siirtolaisten lapsilta kansalaisuuden. Heistä suurin osa on haitilaistaustaisia, eikä osalla ole minkään maan kansalaisuutta. Kaikkiaan virallisesti vailla kotimaata on oikeuden päätöksen takia jopa 250 000 ihmistä.

Haiti kärsii yhä maata vuonna 2010 ravistelleen suuren maanjäristyksen seurauksista. Se on ilmoittanut ottavansa naapurimaasta saapuneet vastaan, mutta käytännön järjestelyt heidän auttamisekseen ovat olleet vähäisiä.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.