He saivat surmansa Italian laivaturmassa

Italiassa karille ajaneesta risteilyaluksesta on löydetty kuuden uhrin ruumiit. Kateissa on yhä 14 ihmistä. Italialaismedian mukaan kadonneiden joukossa on niin laivan miehistöä kuin matkustajiakin, yhden kerrotaan olevan 5-vuotias lapsi.

Kuolleiden henkilöllisyyksistä on kirjoitettu paljon Italian lehdistössä. Esimerkiksi Corriere della Sera kertoo, että turmassa kuollut italialainen on 86-vuotias eläkeläinen Sardiniasta. Pelastustyöntekijät tunnistivat hänet välittömästi, sillä miehen kaulassa riippui henkilöllisyyden kertonut laatta. Mies oli risteilyllä vaimonsa sekä poikansa perheen kanssa. Poika ehti pelastaa pienet lapsensa sekä äitinsä, mutta isää ei enää näkynyt kannella. Eläkeläismies oli ensimmäisellä reissullaan 50 vuoteen - viimeksi hän oli matkustanut häämatkallaan.

Surmansa saanut 68-vuotias espanjalaismies oli matkalla vaimonsa kanssa. Mallorcalla asuvan pariskunnan kerrotaan rakastaneen Italiaa ja risteilyjä. He tekivät reissuja joka vuosi. Onnettomuudessa he olivat molemmat pukeneet pelastusliivit, mutta tämä ei pelastanut miestä.

71-vuotias ranskalaismies menehtyi pelastaessaan vaimoaan. Le Figaro -lehden haastattelema vaimo kertoo, kuinka mies antoi hänelle pariskunnan ainoan pelastusliivin, sillä vaimo ei osannut uida. Vaimo oli päässyt rantaan muutamassa minuutissa, ja saaren asukkaat olivat auttaneet hänet maihin. Aviomiestä ei kuitenkaan enää näkynyt. Pariskunta oli lahjamatkalla - heidän lapsensa olivat antaneet matkan äidin 60-vuotispäivän kunniaksi.

Kuolleiden joukossa on myös toinen ranskalaismies, perulainen merimies sekä 50-vuotias henkilökunnan jäsen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.