Hillary Clintonilla terveysongelmia WTC-muistojuhlassa – poistui tyttärensä asunnolle

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokas Hillary Clinton on poistunut syyskuun 11. päivän terrori-iskujen muistotilaisuudesta New Yorkissa etuajassa.  

Clintonin kampanjaväen mukaan ehdokas oli kuumissaan ja huonovointinen, mutta voi jo paljon paremmin.

Tiedottaja Nick Merrill sanoi, että Clinton meni seremoniasta tyttärensä Chelsean asunnolle, joka sijaitsee lähistöllä.  

Tapaus kiihdyttänee huhumyllyä Clintonin terveydentilasta. Clintonin haastaja, republikaanien Donald Trump ja hänen kannattajansa ovat toistuvasti kyseenalaistaneet Clintonin fyysisen ja psyykkisen kyvyn hoitaa presidentin tehtävää. Todisteita Clintonin terveysongelmista ei ole löytynyt.  

Myös Trump osallistui muistotilaisuuteen World Trade Centerin entisellä paikalla. Ehdokkaat ovat sopineet kampanjoinnin keskeyttämisestä vuosipäivän ajaksi.  

Poistuessaan tyttärensä asunnolta Clinton kertoi jo voivansa paremmin.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.