Mainos

Hindupappi hakattiin kuoliaaksi Bangladeshissa

Bangladeshissa on tapahtunut jälleen uusi väkivaltainen hyökkäys uskonnollisen vähemmistön edustajaa kohtaan.

Kolme miestä hakkasi perjantaina kuoliaaksi hindumiehen maan länsiosassa Jhenaidahin alueella, kun hän oli matkalla temppeliin aikaisin aamulla.

Viranomaiset antoivat ristiriitaista tietoa uhrista. Yhden poliisilähteen mukaan hän työskenteli temppelissä pappina, kun taas toinen poliisi kertoi hänen olleen vapaaehtoinen. 

Paikallisen poliisipäällikön mukaan hyökkääjät olivat liikkeellä moottoripyörällä ja heillä oli kypärät päässä. Uhria lyötiin niskaan ja puukotettiin päähän. Hän kuoli vammoihinsa sairaalassa. 

Poliisin mukaan mikään ryhmä ei ilmoittautunut hyökkäyksen tekijäksi, mutta tekotapa muistutti aiempia murhia, joista epäillään ääri-islamisteja. 

Muslimienemmistöisessä Bangladeshissa on kolmen vuoden aikana tapettu liki 50 aktivistia tai uskonnollisen vähemmistön edustajaa. Viime aikoina väkivalta on vain kiihtynyt.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.