Hodorkovskin poika: Isäni on Putinin koston uhri

Venäläisen liikemiehen Mihail Hodorkovskin poika Pavel Hodorkovski syyttää Venäjän johtoa poliittisesta ajojahdista isäänsä kohtaan.

- Isäni on syytön. Hän poliittinen vanki Venäjällä. Hän on poliittisen ajojahdin uhri, ja Putinin henkilökohtaisen koston uhri, Pavel Hodorkovski sanoi New Yorkissa.

Pavel Hodorkovski järjesti New Yorkin Times Squarella eilen pienen mielenosoituksen samaan aikaan, kun tuomari aloitti hänen isälleen uuden tuomion lukemisen Moskovassa.

Talousrikoksista ennestään kahdeksan vuoden tuomiota istuva Mihail Hodorkovski on moskovalaisessa tuomioistuimessa todettu syylliseksi kavallukseen ja rahanpesuun. Uuden rangaistuksen pituutta ei vielä tiedetä, koska tuomion lukeminen on vielä kesken. Sen odotetaan kestävän useita päiviä.

Ilman uutta tuomiota Hodorkovski olisi vapautunut vankilasta ensi vuoden lokakuussa, puolisen vuotta ennen Venäjän presidentinvaaleja vuonna 2012. Venäjän pääministerin Vladimir Putinin uskotaan asettuvan ehdokkaaksi vaaleihin.

Hodorkovskin poika Pavel Hodorkovski opiskeli Bostonissa, Yhdysvalloissa vuonna 2003, jolloin hänen isänsä pidätettiin Venäjällä. Nyt New Yorkissa asuva Pavel Hodorkovski sanoo, ettei ole voinut palata Venäjälle sen jälkeen, koska isä pelkää hänen turvallisuutensa puolesta.

(MTV3 - AP)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.