Holkeri: Millenium-henki jatkuu yleiskokouksessa

YK:n yleiskokous jatkaa Millennium-huippukokouksen hengessä, lupaa yleiskokouksen puheenjohtaja Harri Holkeri.

-Huippukokouksen loppuasiakirja sekä velvoittaa että valtuuttaa, sanoi Holkeri eilen pitämässään ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa.
-Asiakirja pitää huolen siitä, että on olemassa yleisnäkemys suunnasta, johon on mentävä, totesi Holkeri. Holkerin mukaan on syytä unohtaa se ajattelutapa, että edetään tavalliseen tapaan.
-Meidän otettava tilaisuudesta vaari ja meidän on aloitettava tänään, ei huomenna, hän muistutti.

Holkeri piti perjantaina päättynyttä Millennium-huippukokousta erittäin onnistuneena. Hän oli monien muiden tapaan erityisen ihastunut kokouksessa käytyihin valtionpäämiesten välisiin pyöreän pöydän keskusteluihin. -Niissä käytiin fantastista näkökulmien vaihtoa, innostui Holkeri. Hän olikin valmis hyödyntämään samantyyppistä työskentelytapaa myös jatkossa.

Toimintaa tehostettava

YK-turvallisuusneuvosto

Holkerin kunnianhimoisena tavoitteena on tehostaa yleiskokouksen toimintaa. Hänen mukaansa asioita voidaan yhdistää ja aiheita rajata - toimintaa pitää harkita uudelleen monin tavoin. Holkeri tietää kuitenkin, että lyhyessä ajassa ei tehdä ihmeitä.

-Meidän on oltava realistisia, voimme ottaa vain pieniä askeleita kerrallaan. Harri Holkeri sanoi seuraavansa myös tarkkaan keskustelua turvallisuusneuvoston tilanteesta ja sen toiminnan muutosvaatimuksista. -Turvallisuusneuvosto ja yleiskokous eivät ole eri puolilla. Jotkut näkevät nämä kaksi organisaatiota kilpailijoina, mutta minä en, totesi Holkeri.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.