Honduras sallii salakuljettajien lentokoneiden alasampumisen

Honduras on säätänyt lain, jonka mukaan hallitus saa ampua alas epäiltyjen huumesalakuljettajien lentokoneita.

Käskyn koneen ampumisesta voi antaa vain maan puolustusministeri.

Suurin osa Yhdysvaltojen markkinoille tarkoitetusta kokaiinista kuljetetaan Hondurasin läpi. Huumejengien väkivalta on maassa kasvava ongelma ja murhaluvut maailman korkeimpia.

Marraskuussa presidentiksi valittu Juan Hernandez lupasi kampanjassaan, että Honduras vastaa huumejengien väkivaltaan kovin ottein.

Hondurasin sotilasjoukot ampuivat toissa vuonna alas kaksi pienkonetta, joissa ne epäilivät salakuljetettavan huumeita. Välikohtaus vaikeutti joksikin aikaa yhteistyötä huumeiden torjunnassa Yhdysvaltojen kanssa.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.