Hovioikeus ratkaisi ruotsalaisten kissakiistan – mummo hävisi

Ruotsissa hovioikeus on antanut ratkaisunsa pitkässä kissakiistassa.

Hovioikeus velvoittaa kissaa viime vuodet hoitaneen isoäidin luovuttamaan lemmikin lapsenlapselleen, joka on sen alkuperäinen omistaja. He ovat kamppailleet kissasta viisi vuotta.  

Tyttö oli 12-vuotias, kun hän sai kissan äidiltään ja isäpuoleltaan. Kun muutamaa vuotta myöhemmin hän ei enää pystynyt huolehtimaan lemmikistä, äiti päätti antaa sen tyttären mummolle, kertoo Dagens juridik -lehti.  

Kun tytär täytti 20 vuotta, hän muutti omaan asuntoon ja ilmoitti haluavansa kissan takaisin. Mummo oli kuitenkin niin kiintynyt kissaan ettei suostunut, ja lapsenlapsi vei kiistan oikeuteen.   

Södertörnin käräjäoikeus asettui mummon kannalle, mutta Svean hovioikeus oli eri mieltä. Nyt 13-vuotias kissa kuuluu 25-vuotiaalle lapsenlapselle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.