HS: Keskusrikospoliisi haluaisi terrorismilistansa nettiin, mutta laki ei salli

Keskusrikospoliisi haluaisi julkaista terrorisminvastaisen varojen jäädytyslistansa internetissä, kertoo Helsingin Sanomat. 

Krp:n mielestä lista pitäisi voida julkistaa netissä nimineen ja henkilötunnuksineen. Suomen lainsäädäntö ei kuitenkaan mahdollista tätä.

Nyt lista on vaikeasti löydettävissä. Lista julkaistaan Virallisessa lehdessä, minkä lisäksi se on nähtävissä krp:n kirjaamossa.

Suomen kansallista jäädytyslistaa julkaistaan, koska varojen luovuttaminen listassa oleville ihmisille, yrityksille tai yhdistyksille on kiellettyä. Jos varoja luovuttaa, saattaa syyllistyä pakoterikokseen.

Krp:n verojenjäädytyslistalla on nyt yhdeksän ihmistä, jotka ovat Suomessa esitutkinnan tai syytteiden kohteina. Lisäksi listalla on kahdeksan heihin liittyvää yritystä tai yhdistystä. Listalla on niin ikään noin 30 ihmistä, jotka on lisätty mukaan Espanjan viranomaisten pyynnöstä.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.