Huhumylly pääministeri Medvedevin syrjäyttämisestä pyörii Venäjällä

Venäjällä protestit presidentti Vladimir Putinia vastaan vain jatkuvat. Vaikka Putinin suosio on heikentynyt, hänen asemansa uskotaan olevan vahvempi kuin pääministeri Dmitri Medvedevin.

Suomalaisasiantuntijan mukaan Venäjällä onkin puhuttu Medvedevin syrjäyttämisestä jo siitä asti, kun kaksikko päätti vaihtaa presidentin ja pääministerin paikkoja keskenään.

Venäjä on presidenttivetoinen valtio. Jos Putin joutuisi terveyden takia hetkeksi syrjään, hänen tehtäviään hoitaisi pääministeri, nyt Dmitri Medvedev.

Se tuskin sopii Putinin taustavoimille, vaikka Medvedev jo oli presidenttinä. Niinpä Venäjällä kuiskitaan jatkuvasti Medvedevin syrjäyttämisestä.

Putinin leirissä ovat turvallisuuskoneisto ja asevoimat, mutta myös osa talouselämästä.

Putin ja Medvedev puhuvat samoista asioista kuten korruption kitkemisestä. Miten sitä toteutetaan, onkin toinen seikka.

– Suhdetta pitää tarkastella hyvin pitkälle vähän sillä tavalla, että se on kuin isä ja poika. Ovat kuin samasta perheestä, hyvin pitkälle sama arvomaailma, mutta hiukan eri sukupolvia, jolloin tulee näkemyseroja, joskus jopa kapinallisuutta. Ja siinä mielessä voidaan nähdä että eroavuuksia on , arvioi Aleksanteri-instituutin tutkija Hanna Smith.

Nuorempaa Medvedeviä pidetään uudistus- ja länsimielisempänä. Tosin ulkopolitiikan valtikka on presidentillä.

– Nämä voimat jotka eivät ole myönteisiä Medvededville ovat myöskin hyvin länsinegatiivisia, mutta jos kokonaisuudessaan katsotaan Putinin ulkopolitiikkaa niin se ei ole hirveän länsimielinen, joten radikaalia muutosta ei tulisi tapahtumaan.

Jos Medvedev saisi lähteä, Smith uskoo, että hänelle yritettäisiin löytää sopiva korkea virka. Kokonaan syrjään sysääminen voisi kuitenkin viedä hänet opposition kärkihahmoksi.

(MTV3)

Katso Janne Hopsun juttu (Kymmenen uutiset 16.12.2012)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.