Huhumyllyä huomisen puoluekokouksen ympärillä: Valta vaihtuu Pohjois-Koreassa

Pohjois-Korean hallitsijan uskotaan vaihtuvan huomisessa puoluekokouksessa.

MTV3:n Kiinan kirjeenvaihtajan Petri Sarasteen mukaan hyvin sulkeutuneesta Pohjois-Koreasta kuullaan yleensä ainoastaan ja huhuja ja toisen käden tietoa. Nyt merkit viittaavat siihen, että jotain todella merkittävää on tulossa:

- Pohjois-Koreankin mediassa puhutaan nyt historiallisesta puoluekokouksesta, tärkeimmästä kolmeen vuosikymmeneen.

Sarasteen mukaan Kim Jong-ilin uskotaan puoluekokouksessa luovuttavan vallan pojalleen Kim Jong-unille.

Todennäköinen tuleva hallitsija ei ole Sarasteen mukaan esiintynyt julkisuudessa oikeastaan lainkaan, ja hänestä tiedetään vain vähän.

- Häntä kuvaillaan Kim Jong-ilin pojista pystyvimmäksi ja kerrotaan muistuttavan isäänsä eniten. Hän on hyvin armeijamyönteinen, ja kansa pidettäneen yhtä kovassa kurissa kuin ennenkin. Kim Jong-unin ulkomailla opiskelu ja kielitaito ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Pohjois-Korea avautuisi ulkomaille ykyistä enempää.

Kim Jong-il kävi vastikään nuorimman poikansa hakemassa vallanvaihdolle siunauksen maan tärkeimmältä tukijalta Kiinalta. Saraste uskoo, että 68-vuotiaan Kim Jong-ilin kunnon heiketessä nyt halutaankin varmistaa vallan pysyminen Kimin dynastialla.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.