Hurrikaani Amanda voimistui historiallisen rajuksi

Itäisellä Tyynellämerellä Amanda-hurrikaani on voimistunut historiallisen voimakkaaksi myrskyksi.

Kyseessä on nyt historian voimakkain toukokuun hurrikaani alueella.

Meksikon rannikon länsipuolella liikkuva myrsky ei uhkaa rantautua maa-alueille. Meksikon ilmatieteen laitos on kuitenkin varoittanut, että maan länsirannikon osavaltioissa saattaa sataa rankasti. Myös sateiden aiheuttamia maanvyörymiä voi ilmetä.

Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan myrsky on voimistunut neljännen asteen hurrikaaniksi. Keskuksen mukaan myrskyn uskotaan suuntaavaan länteen tai luoteeseen.

Tuulten keskinopeus on ollut 69 metriä sekunnissa ja puuskissa jopa 84 metriä sekunnissa. Hurrikaani on myös nostattanut yli kymmenen metrisiä aaltoja.

Myrskyn odotetaan alkavan heiketä myöhemmin tänään ja laantuvan perjantaihin mennessä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.