Huumeiden käyttö tuplaantunut Afganistanissa

Huumeidenkäyttö on kaksinkertaistunut Afganistanissa kahden vuoden aikana, maan viranomaiset kertovat.

Heidän mukaansa joka yhdeksäs afganistanilainen käyttää huumeita.  

Valtaosa Afganistanin huumeidenkäyttäjistä käyttää opiaatteja. Afganistan tuottaa neljä viidesosaa maailman oopiumista. Huumeidenkäyttö on maaseudulla noin kolme kertaa yleisempää kuin kaupungeissa.  

Maan huumeidenkäyttäjien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti sen jälkeen, kun Yhdysvallat syöksi Taleban-liikkeen vallasta ja miehitti Afganistanin vuonna 2001. Silloin huumeidenkäyttäjiä ei ollut juuri lainkaan, ja vielä kymmenen vuotta sitten huumeita käytti noin 900 000.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.