TV-Opas

Huumepomo "El Chapo" kärsii univajeesta: Herätetään neljän tunnin välein

Meksikolainen huumepomo Joaquin "El Chapo" Guzman on pyytänyt asianajajaansa vauhdittamaan hänen luovutustaan Yhdysvaltoihin.

Asianajajan mukaan Guzman kärsii univajeesta Altiplanon korkean turvatason vankilassa.  

Vankilan edustajien mukaan Guzman herätetään neljän tunnin välein, jotta voidaan muun muassa varmistaa, että hän on hengissä. Kyseessä on edustajien mukaan normaali käytäntö korkean turvatason vankilassa.   

Meksikon viranomaiset arvioivat tammikuussa, että Guzmanin luovutus Yhdysvaltoihin voi viedä vuoden, jopa enemmänkin. Yhdysvallat on lähettänyt Guzmanista kaksi luovutuspyyntöä.   

Guzman palautettiin Altiplanon vankilaan tammikuussa hänen viimeisimmän pakonsa jälkeen. Hän pakeni sellinsä suihkunurkkaukseen kaivetun tunnelin kautta heinäkuussa.   

Guzman pakeni myös vuonna 2011 ja kykeni tuolloin olemaan karussa aina helmikuuhun 2014 asti.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.