Ihmepelastunut tyttö kertoi lisätietoja lennon viime hetkistä

Tiistaisesta Airbus-turmasta ainoana hengissä selvinnyt 14 -vuotias ranskalais-komorilainen Bahia Bakari on kertonut lisätietoja turmalennon viimeisistä hetkistä.

Ranskaan lennätetty tyttö kertoi isälleen, että hän oli kuullut juuri ennen koneen syöksymistä mereen "joitakin käskyjä" ja tuntenut sähköisen sysäyksen, jonka jälkeen koneessa oli kuulunut kovaa ääntä. Sen jälkeen tyttö kertoikin jo olleensa meressä.

Tyttö myös toisti jo aiemmin kertomansa tiedon, jonka mukaan myös muita ihmisiä olisi selvinnyt elossa koneen mereensyöksystä.

Viranomaistietojen mukaan tyttö voi hyvin, vaikka on vasta saanut tietää, että hänen äitinsä kuoli onnettomuudessa. Bakari on viety pariisilaiseen sairaalaan.

Yemenia Airlines on tarjonnut turmassa kuolleiden omaisille ensikorvaukseksi 20 000 euroa perhettä kohden.

Yemenia Air -yhtiön kone syöksyi Intian valtamereen sen jouduttua pahaan turbulenssiin varhain tiistaiaamuna Onnettomuudessa kuoli 153 ihmistä.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.