Ilmapallopojan vanhemmille jättilasku

Ilmapallopojan vanhemmille on rapsahtanut jättilasku lokakuisesta huijauksesta. Vanhemmat väittivät poikansa kadonneen itse tehdyn heliumpallon mukana taivaalle.

Vanhempien on maksettava lähes 30 000 euron lasku pelastustoimista, kertoo BBC. Äidin mukaan heillä ei ole varaa maksaa laskua.

Äiti on kertonut valaehtoisessa lausunnossaan, että he halusivat julkisuustempulla mainetta päästäkseen televisioon esimerkiksi tosi-tv -sarjoihin.

Pojan pelättiin joutuneen perheen kotipihalta Fort Collinsista irti päässeen isokokoisen heliumpallon kyytiin. Isokokoinen pallo putosi lopulta pellolle, mutta lasta ei löytynyt sen sisältä. Falcon-poika löytyi myöhemmin piileskelemästä autotallin ullakolta.

Hopeinen, lentävää lautasta muistuttava pallo leijaili korkeimmillaan lähes kahden kilometrin korkeudessa. Sillä oli vauhtia nopeimmillaan 50 kilometriä tunnissa. Pallon matkaa seurattiin ja pojan kohtaloa jännitettiin reaaliajassa Yhdysvaltojen tv-kanavilla.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.