Ilmastokatastrofien uhrimäärä nousee räjähdysmäisesti

Brasilian tulvat 24.11.2008 (EPA)

Ilmastonmuutokseen liittyvien luonnonkatastrofien uhreja on vuonna 2015 peräti 50 prosenttia enemmän kuin tänä päivänä, ennustaa brittiläinen hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam.

Oxfamin mukaan kuuden vuoden päästä tulvat, myrskyt ja kuivuus vaikuttavat suoraan noin 375 miljoonan ihmisen elämään.

Järjestö perääkin valtioilta lisää rahaa humanitääristä apua tarjoaville järjestöille. Lisäksi rahaa olisi jaettava tasa-arvoisemmin eri puolille maailman katastrofi- ja kriisialueita.

- Esimerkiksi Aasian tsunamin uhrit saivat vuonna 2004 jokainen keskimäärin 1200 dollaria avustuspotista. Samaan aikaan Chadin kriisin uhrit Afrikassa saivat vain keskimäärin 23 dollaria per yksilö, vertaa Oxfamin edustaja Rob Bailey BBC:n haastattelussa.

Oxfam perää myös enemmän resursseja ennaltaehkäisevään toimintaan luonnonkatastrofien ehkäisemiseksi maailman köyhimmillä alueilla, joihin ilmastonmuutos eniten vaikuttaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.