Imetyksestä tuli pakollista Arabiemiirikunnissa

Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa on astunut voimaan laki, joka tekee lapsen rintaruokinnan pakolliseksi.

Lait hyväksyvän kansallisneuvoston mukaan äidin on vastaisuudessa imetettävä lastaan siihen saakka, kunnes tämä täyttää kaksi vuotta. Asiasta kirjoittaa israelilainen Haarez-lehti.

Kansallisneuvosto katsoo, että imetys on sitova velvollisuus äidille. Neuvosto toteaa lisäksi, että jokaisella lapsella on subjektiivinen oikeus saada rintaruokintaa, jonka on todettu vahvistavan äidin ja lapsen välistä sidettä. Myös Koraanissa todetaan näin, muistuttaa osa neuvoston jäsenistä.

Maan sosiaaliministeri Mariam Al Roumin mukaan aviomies voi jatkossa nostaa syytteen vaimoaan vastaan, mikäli tämä ei imetä lastaan.

Lapsille, joiden äidit eivät kykene imettämään, määrätään jatkossa sijaisimettäjä. 

Naisjärjestöt eivät ole uudesta laista järin innoissaan. Esimerkiksi kansainvälinen rintaruokintaa ajava La Leche League -ryhmä korostaa, että imetys on hyvin henkilökohtainen asia ja kokemus, joka ei kuulu lain piiriin. 


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.